MON PRINCE CARNAVAL
Kun aamuhämärissä sorsat ulvovat ikäväänsä,
muistelemme suotta noita kaukaisia aikoja,
joina ruokailu oli perheen yhteinen tilaisuus,
nenä sielun ovi, ja vihreä perämoottori
kantoi iskän ulapalle muikkuja narraamaan.
Suotta, sillä kun viimein näet kaiken tämän,
tulet toteamaan, ettei ollut yhtä ja samaa arvokkuutta:
että hedelmistään tuntee veljensä murhanneen
pankinjohtajan, ja sammalen voitokas viherrys
lamaannuttaa askeleemme hopeaisen valon iskiessä.
Niinpä, päivän koittaessa, seuraat tahriintuneita kyniä
ja vanhoja sytkäreitä tehdasrakennuksissa,
joissa fanit ompelevat omat lempihahmonsa
ja ymmärtävät lahjaksi saatujen laulujen sanat:
että jäätynyt järvi laulaa siihen hukkuneille,
että entisen kahleen vaatteissa olimmekin vapaita,
tuuli hiuksissa kuljimme rotkojen ja vuorien varjoissa.
Tänään kokoamme metallikalustelinjan piirrossarjat
tyytyväisinä kahvipöydässä tuimassa talvi-illassa
ryömien pitkin omakotitaloaluetta rukoilemme:
”Que me veut mon Prince Carnaval?”,
mutta päivä päättyy hyvän ja pahan tuolle puolen.
Orja laskee raskaan luomen nöyrän silmän päälle.
Kuovi ontuu heinikossa entisen järven jäänteissä.
Pörssi ei nuku, se laulaa himon iloista, synnin
suhteettomasta säkistä, joka on sisältä suurempi
kuin ulkoa. Espanjalainen purppura luumu
vastaa pörssin säveleen Alepan hyllyltä. Se laulaa
vanhoista, vieraista, oudoista kulttuureista,
vuosituhansista kirjoitetun ajan tuolla puolen;
nuoresta, tummasta miehestä, joka metsästi
villejä petoja, öisestä linnasta, jonka tornissa
vanhus mietti tähtien liikkeitä ja sylki
Jumalan kasvoille. Kumpaakaan et kuuntele,
yö, kivinen patsas mustassa vedessä.
从: Paha äiti
Osuuskunta Poesia, Helsinki, 2012
录制: Literaturwerkstatt Berlin, 2013
MON PRINCE CARNAVAL
When the pining ducks howl in the twilit dawn
we remember in vain those far-off times
when dining together was a family affair,
a nose a soul's door, and the green outboard motor
took dad out on the lake to swindle the vendance.
In vain, because witnessing this, you realize
that dignity was never coequal: that fruits borne
will distinguish also the banker who murdered
his brother, and the victorious greening of moss
stagnates our stride as the silver light strikes.
Therefore, as the day breaks, you follow the trail of stained pens
and old lighters in industrial buildings
where fans stitch together their favorite characters
and understand the lyrics of songs given as gifts:
that the frozen lake sings to those it drowns,
that dressed in the clothes of previous chains we were free,
wind in our hair through ravines and shadows of mountains.
Today, we assemble cartoon-like furniture production lines
content to have coffee in the severe winter night
crawling along the stretches of suburb we pray
"Que me veut mon Prince Carnaval?",
but the day finally ends beyond good and evil.
The slave lets a heavy lid fall over a humble eye.
A curlew limps over reeds in the remains of a dead lake.
The stock market doesn't sleep, it sings of the joys of desire,
sin's disproportionate sack that's larger on the inside
than out. A Spanish purple plum answers
the stock market's note on the shelf of a market.
It sings of ancient, strange, foreign cultures,
millennia beyond written time;
a young, swarthy man who hunted wild beasts,
a nocturnal castle with a tower, and in the tower
an old man, who thought hard upon the movement of stars
and spat on the face of God. Neither of them will you listen,
o night, a stone statue in black water.