Kaisa Ijäs

芬兰文

Aida Krilavičienė

立陶宛文

Abborskär

Veneessä koverrumme maan poissaoloon kuin onneen
kierrämme seitsemän merimiehen kiven laulaen:

”Heidän silmänsä ovat helmiä nyt”
”Heidän silmänsä ovat helmiä nyt”

Saaressa musta ikkuna välähtää valkoiseksi, syrjäyttää
heijastukset: näyttää meren kallioiden sylissä.

Mikä tekisi mustasta syvemmän kuin kuilullinen valkoista
salaman lyödessä hatun taivaan päästä, ukkosen
jyrähtäessä kallioiden alla, rinnan
kahahtaessa kuin kyy katajikossa.

Miten rakkauden ajettua mereen, jää
rannalle tuulisen luodon surulliset silmät
kuin kaksi vanhaa pihlajaa, joista tuuli on raastanut marjat.

Sahana soivien kuusien välissä pala taivaanrantaa,
kuin joku yhä katsoisi sinua jostakin hyvin kaukaa.

Eikä meri lakkaa viettelemästä, vaan suolavesi huuhtoo
venettä niin kuin viimeistä toivetta, tai kultaa, huuhdotaan.

© Kaisa Ijäs
从: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
录制: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Abborskär

Valtyje įsiduobiame į nebuvimą tarytum į laimę
ritame septynių jūrininkų akmenį dainuodami

„Jų akys pavirto perlais“
„Jų akys pavirto perlais“

Saloje juodas langas blyksteli baltumu, nustelbia
atspindžius: parodo jūrą uolų glėbyje.

Kas juodumą pavers juodesne, jei ne baltumos begalybė
kai žaibas numuša dangaus skrybėlę, griaustinis
dunda po uolomis, krūtinėje
šnypščia kaip gyvatė kadagyne.

Kaip meilei išplaukus į jūrą, lieka
ant kranto vėjingo luoto liūdnos akys
kaip du seni šermukšniai, vėjui nudraskius uogas.

Kaip pjūklas tarp eglių zyruoja gabalėlis dangaus krašto,
rodos kažkas į tave tebežiūri iš kažkokių tolimų tolių.

Jūra nenustoja vilioti, o sūrus vanduo skalauja
valtį kaip paskutinę viltį, arba kaip auksą skalauja.

Verte Aida Krilavičienė