Kätlin Kaldmaa
爱沙尼亚文
[Jos onni olisi]
”Jos onni olisi hyvännäköisissä tilanteissa,
maailma säteilisi pois...”
Jos onni olisi hyvännäköisissä tilanteissa, maailma säteilisi pois.
Jos onni olisi itkemättömyydessä,
jos se olisi aurinkoisuudessa. Mitä on kaksikymmentä kahdeksan astetta,
tuulta kaksi metriä sekunnissa, pilvetöntä, näkyvyys saaristoon? Millaista on
seistä ikkunan ääressä ja katsoa kun se väreilee avaruuteen.
Helmenä säteilevän maapallon pinnalla seisova
avaruuden profiilissa erottuva pienin kuvio.
Jos onni olisi kaunismuotoisissa kuvioissa, siihen voisi kulkea syvemmälle
kunnes merihevosten laakso tulee jälleen vastaan, silloin laskutoimitus
on ikuinen ja itsekseen tapahtuva. Silloin olisi yksinkertaista sanoa
mikä on kaunista: puhtain.
Kauneinta olisi silloin piirtämätön viiva, pelkkä piste. Silloin ei olisi
milloinkaan tarvinnut minkään alkaa, ajan.
Jos merihevonen olisi vain kaunis eikä ensin kummallinen.
Jos ei ensin tarvitsisi sanoa sitä hevoseksi ja heltyä.
Jos onni olisi loppumattomuudessa,
siinä, että on toffeesta tehty hevosenkokoinen hevonen
ja kun sen kylkeä puraisee, se kasvaa heti täydeksi takaisin.
Tai jos jokin päivä ei loppuisi koskaan.
Jos silloin saisi auringonpolttaman, joka laantuu huomiseen mennessä,
ei se laantuisi koskaan.
Mutta jos iho olisi taiottu kipua tuntemattomaksi.
Niin päällä olisivat vaatteet jotka eivät ollenkaan liikkuisi, kaikki kosketus
olisi yhtäläistä.
Jos milloinkaan ei olisi ollut mitään. Jos mitään ei olisi ollut, koskaan.
Jos onni olisi kaukaa onneksi nähtävissä, maailma säteilisi pois.
Jos se tulisi aina kun sen osaset sitä kutsuvat.
Ei olisi kohta enää muuta, vain kolmio ja ympyrä jotka istuisivat ja
nojaisivat toisiinsa.
Olisi vain palmu, hiekkainen poukama, yksi uudestaan
täyttyvä hedelmä.
Jos onni olisi hyvännäköisimmässä syleilyssä, maailma katselisi pois.
Olisi vain kauneuksien ja hyvyyksien yhteenlaskettu rakkaus,
mitään se ei kestäisi sillä sen aika ei kuluisi.
Jos sameasta vedestä ei heijastuisi, jos lehtiä ei olisi sen pohjalla.
Ja olisiko se kaunis jollei sitä ensin sanottaisi hevoseksi,
kavioiset hevoset, jouhiset hevoset, turkkiset hevoset. Säkäiset hevoset,
harjaiset hevoset, lautaisiset hevoset. Turpaiset hevoset, korvaiset hevoset,
kaulaiset hevoset.
Ja kaksi vuohta jotka nojaavat kaulaansa kaulaa vasten.
Jos vain kauniit eläimet saisivat olla olemassa.
Jos harmaata rapattua seinää ei voisi koskea kädellään.
Jos vain kaunista ilmaa saisi olla. Jos kukaan ei tunnistaisi ketään.
Avaruuden profiilissa erottuva pienin kohouma,
kukin meistä joka sillä hetkellä kohottautuu vuoteessaan
ja ihmettelee yön kuumuutta sytyttämättä valoja,
ohuesti lakanan peitossa, kaikkein pienimpänä ja kaiken
ajattelemiseen kykenevänä.
Sillä jos onni olisi vain rakastettavissa asioissa, maailma säteilisi pois.
Jos ei koskaan löytäisi itseään tienoolta,
jos ei tavoittaisi itseään sieltä missä ajatteli olevansa täysin kadoksissa,
rannalta joka on kuivuneen levän peitossa.
Jos kukaan ei sanoisi hyvää yötä muille kuin rakastamilleen.
Jos ei koskaan rakastaisi sellaista mitä ei ennen rakastanut.
Nyt hyvää yötä. Hyvää yötä tähdet. Hyvää yötä kultainen kuu
ja hevosenpään tähtisumu.
Hyvää yötä syleiltävä.
Hyvää yötä. Hyvää yötä.
从: Pääskynen ja lepakko
Helsinki: Otava, 2009
录制: Petri Hellgren, Kirjasto 10
[Kui õnn oleks]
”Kui õnn oleks kaunites olukordades,
sädeleks maailm ära... ”
Kui õnn oleks kaunites olukordades, sädeleks maailm ära.
Kui õnn oleks nutmatuses,
kui see oleks päikesepaistes. Mis on kakskümmend kaheksa kraadi,
tuul puhub kaks meetrit sekundis, nähtavus saarteni välja? Kuidas on
seista akna all ja vaadata, kui see väreleb kosmosesse.
Pärlina sädeleva maakera pinnal seisev
kosmose profiilist eralduv tilluke kuju.
Kui õnn oleks kaunites mustrites, võiks minna sügavamale sellesse,
kuni taas tuleb vastu merihobude org, siis on laskumine
igavene ja juhtub iseenesest. Siis oleks lihtne öelda,
mis on kaunis: kõige puhtam.
Kõige kauneim oleks siis tõmbamata joon, alles punkt. Siis ei oleks
ealeski miski algama pidanud, aeg.
Kui merihobu oleks vaid kaunis, mitte kõigepealt kummaline.
Kui ei peaks seda kõigepealt kutsuma hobuseks ja heldima.
Kui õnn oleks lõppematuses,
selles, et iirisest on tehtud hobuse mõõtu hobune
ja kui selle küljest haugata, kasvab see kohe tagasi.
Või kui mõni päev ei lõpeks kunagi.
Kui siis päikeses ära põleks, ja see homseks üle läheks,
ei läheks see kunagi üle.
Aga kui keha oleks valu vastu tundetuks nõiutud.
Nii oleks seljas riided, mis absoluutselt ei liiguks, ükski liikumine
ei erineks teisest.
Kui kunagi ei oleks juhtunud midagi. Kui midagi ei oleks olnud, kunagi.
Kui õnn oleks nii kaugel, et seda ei tunneks ära, sädeleks maailm ära.
Kui see tuleks alati, kui selle osad seda kutsuvad.
Ei oleks varsti midagi muud kui kolmnurk ja ring, mis istuksid ja
toetuksid teineteise vastu.
Oleks vaid palm, liivane lahesopp, üks uuesti
kasvav puuvili.
Kui õnn oleks kõige kaunimas kallistuses, vaataks maailm mujale.
Oleks vaid kauniduste ja headuste kokkuarvutatud armastus,
mitte millelegi ei paneks see vastu, sest selle aeg ei kuluks.
Kui mudasest veest ei peegelduks, kui lehti ei oleks selle põhjas.
Ja oleks see kaunis, kui seda kõigepealt hobuseks ei nimetataks,
kapjadega hobused, karvased hobused. Laudjaga hobused,
lakaga hobused, seljaga hobused. Koonuga hobused, kõrvadega hobused,
kaeltega hobused.
Ja kaks kitse, kes nõjatuvad kaelaga teineteise kaela vastu.
Kui ainult kaunid loomad võiksid olemas olla.
Kui halli määrdunud seina ei võiks käega puudutada.
Kui ainult ilus ilm saaks olla. Kui keegi ei tunneks kedagi ära.
Kosmose profiilist eralduv tilluke moodustis,
keegi meist, kes sel hetkel tõuseb voodis istukile
ja imestab tuld põlema panemata, kui palav on öö,
õhukese lina all, kõige väiksemana ja ükskõik millele
mõtlemiseks võimeline.
Sest kui õnn oleks ainult armastusväärsetes asjades, sädeleks maailm ära.
Kui mitte kunagi ei leiaks iseennast väljast,
kui ei kohtaks iseennast seal, kus arvasid end olevat täiesti eksinud,
rannalt, mis on kuivanud vetikatega kaetud.
Kui mitte keegi ei ütleks head ööd mitte kellelegi muule kui armastatutele.
Kui mitte keegi ei armastaks seda, mida ta enne ei armastanud.
Head ööd nüüd. Head ööd, tähed. Head ööd, kuldne kuu
ja Hobusepea udukogu.
Head ööd, kallistatav.
Head ööd. Head ööd.