Thomas Rosenlöcher

“Now I’m going to show you something special,” said
the realtor and led straight through the yard gate, until
beneath the blossoming pear tree high over
the sagging roof. Behind the kitchen window
a plate in which the spoon still lay,
a bundle with letters, the glasses that
everyone forgets once in life for good.
In the detritus at the stove the maple,
greening while dancing, its transparent leaves
stretching toward the kitchen cabinet. “Don’t
you want something idyllic?” asked the realtor
and gives me the keys. After which I promptly
barged straight in. Yet the more tentatively
I behaved, wafted by childhood and outhouse,
the more existential the harsh creaking
of the staircase, acknowledging the realtor’s
banging foot with a groan. Up in the chamber
flowery wallpaper, washing bowl, bedside table.
Someone dead lay in bed and looked at me.
In its chalky white countenance the imperial
chin suddenly shook, the wizened mouth began
to articulate: “Boys, it’s about time that you
visit me.” Prolonged thumping perceptible
as a fall down the stair. The realtor
limping behind me cut the price in half.

”Näette nyt jotakin hienoa”, grynderi
tokaisi ajaen portista pihalle,
ylhäällä, vajonneen katoksen harjalla
kukkivan päärynäpuun alle. Ikkunan
takana lautanen – sen päällä lepäsi
lusikka, pöydällä nipussa kirjeitä,
lukijan lasitkin: jokainen lopulta
unohtaa omansa. Keittiön edessä
vaahtera vihersi sorassa tanssien,
kurotti kuulaita lehtiään keittiön
kaapille. ”Ettekö halunnut idyllin”
grynderi kysäisi, ojensi avaimen,
ryntäsin asiaan, arkana astelin
huussin ja lapsuuden tuoksuissa, jokainen
portaiden askelma allani huokaili
raa'asti, perässä grynderi kuittasi
rymisten jokaisen askeleen. Yöpöytä,
astia, koristetapetit ylhäällä
huoneessa. Vuoteessa makasi vainaja,
tuijotti minua – ja liidunvalkeissa
kasvoissa ylhäinen leukakin tärisi,
huulilta putoili sanoja: ”Vihdoinkin,
kaverit, tulitte”. Jatkuva ryminä
– kuin joku kaatuisi portaissa. Perässä
ontuva grynderi puolitti hintansa.