Luisa Gutiérrez Ruiz 
Translator

on Lyrikline: 6 poems translated

from: finščina to: španščina

Original

Translation

[Kun Jacasser kuolee]

finščina | Jarkko Tontti

Kun Jacasser kuolee hän sukeltaa pohjasta ylös valoon kuin lapsena laiturilta mutaiseen veteen, hiekkaa hipaisten takaisin pintaan ja kohti sinistä palloa kiertävää satelliittia. Hän kurottaa kohti lähintä kvasaaria, saa kiinni meteorin tai pari paljain käsin kuin nuorena napsi ahvenet särjistä, viisaita sitaatteja helpoista kirjoista, suomusti lainausmerkit tuntematta häpeää. Tähtien välissä Jacasser on tuuli ja vihdoin taas isän kanssa, molemmat puhdasta henkeä. He ottavat suunnan Alfa Centauriin, kiertävät monoteistien paratiisit ja helvetit uskoen vain tieteiskirjallisuuteen, hitaasti halki galaksien lipuviin jättialuksiin joiden ikkunoista sisään Jacasser kurkistaa kuin lapsena vanhempien makuuhuoneen ovenraosta, näkymä tallentuu mieleen, muuta ei enää ole.

© Jarkko Tontti
from: Jacasser
Helsinki: Otava, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

[Cuando Jacasser muere]

španščina

Cuando Jacasser muere se lanza desde las profundidades a la luz como de niño desde el muelle al agua fangosa, rozando la arena de vuelta a la superficie y hacia el satélite que rodea la pelota azul. Se estira hacia el cuásar más cercano, agarra un meteorito o dos con las manos desnudas igual que de joven atrapaba percas entre rútilos, citas sabias en libros fáciles, o escamaba las comillas sin sentir vergüenza. Entre las estrellas Jacasser es el viento y finalmente se reúne con el padre, ambos espíritus puros. Ponen rumbo a Alfa Centauro, rodean los paraísos e infiernos monoteistas creyendo sólo en la literatura de ciencia ficción, en naves gigantes que surcan lentamente las galaxias, por cuyas ventanas Jacasser se asoma al interior igual que de niño por la puerta entreabierta del dormitorio de sus padres, la visión se graba en su memoria, otra cosa no hay.

Traducción del finés Luisa Gutiérrez Ruiz

Miesten välisestä ystävyydestä

finščina | Jarkko Tontti

Tänä iltana Jacasser lukee pohjoista muinaistarua, kuinka käyvät uroot
vaarasta vaaraan, Beowulfin
                                            salskeat äijät
nostavat haarikat huulilleen, pyyhkivät
vaahtoa panssaroituun hihaan.

Sillä miesten välinen ystävyys ei ole vaikeaa, ei, se on mahdotonta,
kuin autojen välinen veljeys
liikennevaloissa kun soturit keihäineen
yli sukupolvien tappavat ihmistä ja eläintä
kiihdyttävät kaverista ohi
                                                                 viimeisessä kaarteessa
vaihtuu katse, kysytään
voisiko sankarten välillä olla muuta kuin kilpaa, voisiko olla rakkautta
vai vain iskuja kylkeen, rintaan, selkään, puhki peltisen panssarin, helmimaalilla silatun
ratsun, vai voisiko olla
                                            rakkautta
partaisten poskien raapiutumista toisiinsa
kun ulvonta kiirii yli vaarojen, pohjoiset miehet
eivät koskaan pyydä anteeksi.

© Jarkko Tontti
from: Jacasser
Helsinki: Otava, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

De la amistad entre hombres

španščina

Esta noche Jacasser lee una saga nórdica, cómo unos valientes van
de peligro en peligro, los espigados hombres
                                                            de Beowulf
se llevan picheles a los labios, se limpian
la espuma en la manga acorazada.

Pues la amistad entre hombres no es difícil, no, es imposible,
como la fraternidad entre automóviles
ante el semáforo, cuando generaciones de guerreros
con sus lanzas matan personas y animales,
adelantan camaradas
                                           en la última curva

cambia la mirada,  uno se pregunta
si entre héroes puede existir algo más que rivalidad, si puede existir amor
o sólo golpes en el costado, en el pecho, la espalda, a través de la coraza de chapa, del corcel revestido de pintura perlada, o puede acaso existir      
                                                                                             amor
mejillas barbudas que se frotan una a otra
cuando los aullidos resuenan sobre los cerros, los hombres nórdicos
jamás piden perdón.

Traducción del finés Luisa Gutiérrez Ruiz

[Sillä jokainen tarvitsee avaran tilan]

finščina | Jarkko Tontti

Sillä jokainen tarvitsee avaran tilan, seinät
tuekseen, niistä
                      kohoavan kodin.

Siellä on Jacasserkin valtias,
kaupunkilainen, tarjoaa
lasillisen ystävälle avoimin sylin,
petosta pelkäämättä,
koko pullon jos niikseen tulee
                      ja tulee se.

Aamuyöllä ystävä
roikkuu seinään naulattuna
Jacasser havahtuu ja muistaa,
jurtta olisi kotina kevyempi,
vain erämaassa on oikeita ystäviä,
jokainen talo vankila,
kivitalo kuoleman peitenimi.

Pelkkään arotuuleen esi-isät nojasivat,
                      avaruuden tyhjään.

© Jarkko Tontti
from: Jacasser
Helsinki: Otava, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

[Pues cada cual necesita un espacio abierto]

španščina

Pues cada cual necesita un espacio abierto, paredes
como apoyo, un hogar
                     que surge de ellas.

Allí, hasta Jacasser es amo y señor,
urbano, ofrece
una copa al amigo con los brazos abiertos,
sin temor a la traición,
la botella entera si es necesario
                     y es necesario.

De madrugada el amigo
cuelga de un clavo en la pared,
Jacasser despierta y recuerda,
una yurta sería un hogar más ligero,
sólo en el desierto hay amigos verdaderos,
cada casa, una prisión,
una casa de piedra, el nombre en clave de la muerte.

Tan solo en los vientos esteparios se apoyaban los antepasados,
                     en el vacío del espacio.

Traducción del finés Luisa Gutiérrez Ruiz

[Saisi oman talon]

finščina | Jarkko Tontti

Saisi oman talon, omistaisi kuudet seinät
                      suojamuurit.
Saisi talon ilman naapureita,
saisi meren ilman rantoja.

Saisi kuusikerroksisen talon,
ampuisi jousella ohikulkijoita.
Olisi kuningas, isä kuolisi ja olisi isä
                      isän paikalla.
Saisi tuhat puuta pihaan, omenapuuta
                      päärynäpuuta
                      kirsikkapuuta
                      luumupuuta
näkisi niiden latvasta taivaan
näkisi rannassa kivitalot, olisi niidenkin keskellä
näkisi kellareiden sukupolvet ja kärsivälliset säilykkeet.
Olisi joka päivä Juhla
portaat joka suuntaan, olisi saunassa yksin, kaksin
                                       rakastaisi
                                       olisi talo, saisi
                                       saman tien.

© Jarkko Tontti
from: Vuosikirja
Helsinki: Otava, 2006
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

[Tendría una casa propia]

španščina

Tendría una casa propia, poseería seis paredes
                     muros.
Tendría una casa sin vecinos,
tendría un mar sin orillas.

Tendría una casa de seis plantas,
dispararía flechas a los que pasan.
Sería rey, el padre moriría y sería padre
                     en el lugar del padre. 
Tendría mil árboles en el jardín, manzanos
                     perales
                     cerezos
                     ciruelos
se vería desde sus copas el cielo
se verían las casas de piedra de la orilla, estaría también entre ellas,
se verían las generaciones de sótanos y sus pacientes conservas.
Habría cada día Fiesta
escaleras en todas las direcciones, estaría en la sauna solo, con alguien
                                          amaría
                                          existiría una casa, la tendría
                                          al momento.

Traducción del finés Luisa Gutiérrez Ruiz

Synopsis

finščina | Jarkko Tontti

Avataan suu. Tehdään mies, nainen. Jekutetaan niitä, potkitaan ulos omenan kuoret hampaiden välissä. Unohdetaan hana valumaan. Hukutetaan kaikki, melkein. Vaihdetaan kertojaa.

Karataan Egyptistä, eksytään. Saadaan ohjeita, pistetään ne arkkuun, laitetaan kansi tiukasti kiinni. Tönitään alkuasukkaita, viedään niiden maat. Ollaan tuhmia, naureskellaan profeetoille. Joudutaan Babyloniin, päästään pois.

Vaihdetaan kertojaa.

Synnytään oudosti, saadaan papoilta lahjoja. Lähdetään Interrailille, perustetaan rockbändi. Faneja tulee. Kuollaan näyttävästi,  kummitellaan.  Vaihdetaan kertojaa.

Muistetaan mitä muistetaan, kirjataan se ylös. Tulkitaan miten sattuu, kerrotaan muillekin.

Odotellaan.

Vaihdetaan kertojaa.

© Tontti Jarkko
from: Vuosikirja
Helsinki: Otava, 2006
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Sinopsis

španščina

Se abre la boca. Se crea un hombre, una mujer. Se les hace una trastada, se saca de una patada las peladuras de manzana de entre los dientes. Se olvida el grifo abierto. Se inunda todo, casi. Se cambia el narrador.

Se huye de Egipto, se pierde el camino. Se reciben indicaciones, se meten en un arca, se cierra bien la tapa. Se empuja a los indígenas, se les arrebatan sus tierras. Se porta uno mal, se ríe de los profetas. Se acaba en Babilonia, se sale de allí.

Se cambia el narrador.

Se nace de modo extraño, se reciben regalos de los abuelos. Se va de Interrail, se forma un grupo de rock. Salen fans. Se muere vistosamente, se aparece como fantasma. Se cambia el narrador.

Se recuerda lo que se recuerda, se anota. Se interpreta de cualquier manera, se cuenta también a los demás.

Se espera.

Se cambia el narrador.

Traducción del finés Luisa Gutiérrez Ruiz

Kun ollaan käsittämättömän reunalla

finščina | Johanna Venho

Kun ollaan käsittämättömän reunalla
ei puhuta loogisia ja puhutaan
kaivovedenkirkkaita. Valo sokeltaa,
sähköttää. Kerron sille: sammalikossa
voi vaeltaa ja uneksua, poiketa taloon
vanhenemaan, muuttumaan helläksi.
Mustasta ja valkeasta punottu köysi,
miten paljon kestät niskan katkeamatta.
Valon kädet kietoutuvat kaulalle,
suu korvassa, juhannusruusu rävähtää auki
ja kaivoniityllä on usvaa, joku muinainen kerää
seitsemää kukkaa, vanhenemaan, pehmenemään.
Mustasta ja valkeasta punottu köysi, punottu
seppel, pyöritä, lennätä, kuluvat kohta.
Valo nostaa vedet silmiin, kukka virkistyy
kaivovedessä, kylmät pohjimmaiset, rakkaudet,
lapset, hetki vielä, anna pikkuvauhti, kiik-kaa, kiik-kaa
kaivon reunalla, pidä kaulasta kiinni.

© Johanna Venho
from: Tässä on valo
Helsinki: WSOY, 2009
Audio production: 2010, Kijasto 10 / Helsinki City Library

Cuando estamos al borde de lo incomprensible

španščina

Cuando estamos al borde de lo incomprensible,
no hablamos con lógica y hablamos
con la claridad del agua de un pozo. Luz murmura,
mensajes telegráficos. Le digo: sobre la alfombra de musgo
se puede vagar y soñar, pasar un instante por casa
para envejecer, para enternecerse.
Cuerda trenzada de negro y blanco,
cuánto aguantas sin romperte la nuca.
Las manos de Luz me rodean el cuello,
su boca en mi oreja, la rosa pimpinela se abre de golpe
y en la pradera del pozo flota la niebla, alguien vetusto recoge
siete flores, para envejecer, para ablandar. Cuerda trenzada de negro y
blanco, trenzada guirnalda, baila, vuela, pronto acaba.
Luz me hace saltar lágrimas en los ojos, la flor revive
en el agua del pozo, las frías las más profundas: amores,
niños, un rato más, dame un empujoncito, delante y detrás, delante y
detrás
al borde del pozo, agárrate a mi cuello.

traducción: Luisa Gutiérrez Ruiz