Olli Sinivaara
[Pisimpään vihreää kantaa ruoho, aina ruoho]
Pisimpään vihreää kantaa ruoho, aina ruoho,
ruoho läpi lumen ja läpi betonin,
läpi pudonneiden lehtien violetin hiekan.
Latvojen liekkirinteinen loisto,
keltaisen oranssin kulta-aallokkot
valuneet maahan: nyt maa saa loistaa
syntymisen värejä syksyn väreissä,
kun ne multaa varistaen, sitä kylväen
nousevat siivilleen kohti syvää vettä ja jäätä,
kohti roudan ja lumen kirkasta turkoosia.
Joka aamu saan syntyä
kulkemaan taivaanpellon pieliä,
hengittämään sen kasvua,
kurottamaan kohti pellon sydäntä
linnun ja kallion rinnassa. Joka päivä
kun pilvien tasainen harmaa
ei ole koskaan tasainen: se halkeilee
valon luotoja, keltahehkuisia mäkiä,
joilta latvat näkyvät kokonaan
kuin jokaisen ruohon aava