Sarka Hantula
английский
[Silloin, kun sinulla vielä oli nimi... ]
Silloin, kun sinulla vielä oli nimi, annoit jään purra kallion rikki ja sylkeä kiviä sinne tänne, suolle ja synnytysosastolle. Niin paljon sinä minua, maailmaasi rakastit, että kivi kantoi minua kuin kissa niskasta poikastaan ja antoi selättää itsensä painissa hyvän emon tai enkelin tavoin, ja edelleen, suuressa rakkaudessasi et laskenut minua alasti kouluun, vaan vedin jalkoihini valon ja pimeän kuin pitkät kalsarit. Yöt olen nukkunut sikeästi, mutta nyt, kun pimeä on oppinut saalistamaan ja syönyt itsensä niin lihavaksi, ettei häntäänsä jaksa heilauttaa, kysyt minulta, missä minä olen, ja niskat kipeinä, kivi tyynynäni avaan silmäni suolla, lintujen pesimäalueella, eikä minulla ole nimeä.
Из: Puupuhaltaja
Helsinki: Otava Publishing Company, 2005
Аудиопроизводство: Literaturwerkstatt Berlin, 2014
[When you still had a name...]
When you still had a name, you let the ice bite into the bedrock and spit out stones here and there, to the moor and maternity ward. For you so loved me, the world, that the stone carried me like a cat carries her kitten by the scruff of its neck and lets the kitten win in wrestling like a good dam or an angel, and still, in your great love you wouldn't let me go to school naked, and I pulled on the light and dark like long johns. I've slept soundly at night, but now that the dark has learned to prey and eaten himself so fat he can't even wag his tail, you ask me where I am, and with aching shoulders, with a stone as my pillow, I open my eyes on the moor, where birds nest, and I no longer have a name.