Timo Lappalainen

финский

Gabrielė Labanauskaitė

литовский

[Aloittelijat pelkäävät, että heidän lauseensa varastetaan]

Aloittelijat pelkäävät, että heidän lauseensa varastetaan. Kirjoittaminen
sujuu hyvin, kun menee huonosti. Kun vain saa
matkustaa pois tästä tuhansien siirtolapuutarhojen maasta, olla
punaisen passin huomaamaton haltija. Nimeni on poistettu
kotini porraskäytävän seinältä, mutta sillä tuskin on merkitystä.
Pelkään, että minulta viedään muistikirja ja lyijytäytekynä
oikeasta povitaskusta. Rahat ovat sydämen puolella. ”Sanat
ovat nykyään kiven takana”, ystävä kirjoitti. ”Mutta joskus
niitä löytyy eli: ihmeiden aika ei ole ohi.” Lentokone nostaa
mykän miehen ilmaan kuin kiven. Perillä puhkean pälpättämään
muistikirjalleni kuin lapsi, joka on juuri oppinut puhumaan
(Kukaan ei saa mitään selvää). Schipholin asemalla minulta
kysytään ensimmäiseksi: ”Minkä rikoksen uhriksi luulette
joutuvanne Hollannissa?”

© beim Autoren
Из: Poetic Licence
Helsinki: LIKI, 2001
Аудиопроизводство: 2001, M. Mechner, literaturWerkstatt berlin

Pradedantieji būgštauja, kad kažkas vagia jų sakinius

Pradedantieji būgštauja, kad kažkas vagia jų sakinius. Geriausiai
rašosi, kai prastai sekasi. Kai gali tik
iškeliauti iš tūkstančio sklypų šalies, būti
raudono paso nepastebimu savininku. Mano vardas nutrintas
nuo namų laiptinės sienos, bet jis vistiek šiek tiek matosi.
Bijau, kad iš manęs atims užrašų knygutę ir grafitinį rašiklį
iš dešinės kišenės. Pinigus laikau širdies pusėje. “Dabar žodžiai
yra prislėgti akmeniu” parašė vienas draugas. “Bet kartais juos gali rasti, kitaip tariant, žmonijos laikas dar nėra pasibaigęs”. Lėktuvas sviedžia
į orą apkurtusius žmones, kaip akmenis. Grąžinama skylėta vapanti it
ką tik pramokęs kalbėti vaikas mano užrašų knygelė
(Niekas jos nesuprato). Atvykus Čipolinas manęs
pirmutinio paklaus: “Kiek turtuolių Olandijoje galvojate paliksiąs
apiplėštų?

Translation: Gabrielė Labanauskaitė