Tuleb öö

Udu peeglis hoiab meid teineteise
eest. Tolm säilitab mälestused –
nad jäävadki puutumatuks nagu topised
loodusmuuseumis, siltidel nimed
väljasurnud keeles. Sinu pärisosa
on see, mille eest pageda ei saa –
sõda, mida peetakse veel vanamoodi,
kaevikutes. Õpitud naeratus varjab
seda siiski hästi. Tuleb öö, libistad käe
sääsevõrgu vahelt välja, otse tuule
lõugade vahele. Tema hingeõhk on
niiske ja tubakane, ta ütleb naerdes:
ma andestan sulle sinu nooruse.

© Carolina Pihelgas
Extraído de: Pimeduse pisiasjad
Tartu: Kaksikhammas, 2017
Produção de áudio: Eesti Kirjanduse Teabekeskus [Estonian Literature Centre]

Tulee yö

Peilin usva pitää meidät
erillämme. Pöly säilyttää muistot –
ne säilyvätkin kuin täytetyt eläimet
luonnontieteen museossa, nimet kilvissä
kuolleella kielellä. Sinun perintöosasi
on se, mitä et voi paeta –
sota, jota käydään vielä vanhaan tapaan,
juoksuhaudoissa. Opittu hymy säilyttää
sen näinkin hyvin. Tulee yö, sujautat käden
hyttysverkkojen välistä ulos, suoraan tuulen
kitaan. Sen hengitys on kostea
ja haisee tupakalta, se sanoo nauraen:
annan sinulle nuoruutesi anteeksi.

Suomentanut Tapio Koivukari