Sadekuurojen valelema tie
lammikot joista kajastuu taivas
pysähtynyt pilvi

Kuperaa peltoa kruunaavat vaahterat
hievahtamatta seisovat purppurassa
ja kullassa

Joka himertää illassa vielä nytkin
kun aurinko on uponnut meren
ja luotojen varjoon

Vieden mennessään varhaissyksyn päivän
tuulten ja sateiden
kohisevat puuskat

Jotka milloin sulkevat maiseman rajat
milloin taas avaavat tien
valon mahdille

Ja sinkoavat sateenkaariportteja
yli pestyjen metsien
surullisen loisteen

Joka nyt on sammunut ja vaiennut
kuten muuttolintuparvien ääni
mereltä merelle kimpoava

Ja mereltä merelle nyt yltää hiljaisuus
kumartuen hehkuvana pilvenä
yli liikkumattoman veden

Syttyen ensimmäisenä kalpeana tähtena
tämän muistottoman maan
aution saaren ylle

Joka pimeän langetessa hävittää rajansa
ja ulottuu jo etäälle
itsensä ulkopuolelle

Sillä ei ole ketään joka sytyttäisi merkkitulet
sen äärille
sen pitkälle tyhjälle rannalle

Ja niin harhaa tämä saari
pitkin omaa hiljaisuuttaan

Jonka äärettömyyttä viitoittavat yössä
siellä täällä vilkkuvat
sirkkojen lyhyet äänet

kuin ne toistamistaan toistaisivat
insula deserta insula deserta
insula deserta