Martti Soutkari 

Translator

Koska pakolaisleirin telttakylässä on vain vähän
tekemistä, on paljaan ihon varjossa kytevä
rakkaus yleinen tapa saada aika kulumaan.

Alueen keskelle perustettu kaatopaikka tuoksuu
yhtä voimakkaana kuin kauppamatkustajan
lentokoneen ruumaan jäänyt kalasäilykelaukku.

Puheet verisistä loukkauksista kaivon äärellä,
leipäjonossa, lääkevarastolla, vaikenevat
Punaisen Ristin seuraavan avustuserän saapuessa
pitkin tärisevää tietä, pääkaupungista.

Viikko sitten leirillä vierailleen presidentin
kuvat ovat tipahtamaisillaan pahviselta
ilmoitustaululta, luotettavaa ihonpuhdistusta
lupaavan, reunoiltaan koristellun mainoksen takaa.

Tuulessa kääntyvilevä pyykki saa aikaan uuden,
kuin isäntänsä perään ulvovan koiralauman äänen.
Tämän muisto viimeisenä tietoisuuden saarekkeena
mies ja nainen nukahtavat vierekkäin, kunnes toinen
herää, eikä hetkeen ymmärrä mihin laukaukseen.

Vasta neljä tuhatta vuotta ystävänsä jälkeen
nainen hyppäsi tavaratalon kolmannen
kerroksen parvelta alas. Kun hänen
ruumiinsa mätkähti hajuvesiosaston lattiaan
kuin nyrkkeilysäkki, pysähtyivät myyjät
hetkeksi, kuin uutistoimisto, sodan ensimmäisen
ilmataistelukuvan nähdessään. Sen jälkeen
joku sanoi, mikähän hullu, ja poliisin,
ambulanssin tultua nainen peiteltiin
syksyisen ruusupenkin tapaan, ja vietiin nopeasti
pois. Muutama veritahra siivottiin. (Mikähän
hullu.) Pesuveden väri muistutti kreikkalaista
puolikuivaa viiniä. Sellaista jonka maku
on viipyvä, notkea ja hieman tamminen.
Sen jälkeen ostamisen ja myymisen hälinä
unohtivat naisen. Sairaalan ruumishuoneessa
hän makasi päivän, kaksi. Kukaan ei tullut
kysymään hänen peräänsä, Hän makasi pussissaan
arvokkaasti, selin, kuten suuret hallitsijat.
Kaikki mitä hän oli toivonut elämältä
näkyi vielä, joitakin hetkiä, vastahakoisesti
                                          kasvoilta.