Carolina Pihelgas

Kirje kotoa saapui jonkin ajan kuluttua takaisin
kotiin, tosin jo toisessa kuoressa. Sitä luettiin
aivan kuin ensimmäistä kertaa, vähän noloina.
Ja samalla ihmeteltiin, että mekö todella aavistimme
niin hyvin etukäteen. No joo, puut ovat kasvaneet
ja yhteydenpitomme erilaista, mutta muuten kaikki on
niin kuin ennenkin. Ainoastaan ne kivet, jotka
satoivat suoraan taivaasta meidän vanhalle hautapaikallemme,
niitä ei millään saa pois mielestä.

Der Brief von Zuhause kam nach einiger Zeit wieder
zu Hause an, allerdings in neuem Umschlag. Man las ihn
wie das erste Mal, ein klein wenig verschämt.
Zugleich verwundert, haben wir das wirklich
so vorausgeahnt. Nun ja, die Bäume sind höher
und der Umgang anders, aber sonst ist wohl
alles beim alten. Nur die Steine,
die vom Himmel auf unser künftiges Grab
fielen, gehen einem wirklich nicht aus dem Sinn.

Brevet heimefrå kom etter ei tid tilbake
heim, men då i ein ny konvolutt. Det vart lese
som for første gong, med lett bismak av skam
Og med undring, kunne vi verkeleg ane det
så presist på førehand. Javel, trea er høgare
og vi snakkar annleis enn før, men elles
er alt liksom som før. Berre dei steinane som
ramla rett frå himmelen over vår gamle gravstad,
dei kan eg verkeleg aldri gløyme.