Aida Krilavičienė 
Translator

on Lyrikline: 15 poems translated

from: finés to: lituano

Original

Translation

Kala

finés | Aki Salmela

Tämä on herkullinen kala, mutta hyvin ruma, ja siksi se muistuttaa elämää kun se makaa keittiön teräspöydällä niin lopullisesti omasta ympäristöstään riisuttuna. Sen silmissä on vielä meren kirkas kosteus, syvä käänteinen taivas joka vielä voisi kelvata meille mysteeriksi.
                  Jos painat korvasi lähelle voit kuulla meren kuiskaavan sen suurien suomujen alta, ja voit miltei erottaa vaimean viestin joka sen mukana on noussut meren painostavasta syvyydestä. Kaikki syvät vedet ovat pimeitä, se voisi kuiskata, jos se olisi osallinen tästä kielestä, mutta koska se ei ole, se tyytyy vain huokaamaan. Ja miten keveästi meri huokaa kuolleen kalan suomuissa, kuin vilpitön suru siitä ettei elämä ymmärrä itseään kaikissa osallisissaan. Ja miten keveästi meri kuiskaa kuolleen kalan suomuissa kuin nereidi meille tuntematonta nautintoa. Ja miten keveästi meri kuiskaa kuolleen kalan suomuissa kuin aallot jotka tuovat ja vievät ajattelua, ja kaikkia meitä jotka olemme sille alisteisia. 
                  Ja mitä kaikkea vielä meri kuiskaisi kuolleen kalan suomuista, ellei tämä kala olisi illallinen sinulle joka kärsimättömänä odotat katetussa pöydässäsi, katsellen merta joka nälkäisenä liikehtii kuun puoleensavetävässä valossa.

© Aki Salmela
from: Leikitään kotia
Tammi, Helsinki, 2005
Audio production: Literaturwerkstatt Berlin, 2013

ŽUVIS

lituano

Šita žuvis skani, bet labai bjauri, todėl primena gyvenimą, kai guli ant plieninio virtuvės stalo, išplėšta iš savo aplinkos. Akys dar žiba jūros tyra drėgme, giliu atvirkščiu dangum, kuris dar tiktų mūsų misterijai.
                       Priglaudęs ausį dar išgirstum jūrą po dideliais žvynais kuždant, beveik išgirstum tylią žinią, su žuvim iškilusią iš jūros slegiančios gilumos. Visi gilūs vandenys tamsūs, galbūt sušnibždėtų ji, jeigu mokėtų šitą kalbą, bet nemoka, ji gali tik dūsuoti. O kaip tyliai jūra dūsuoja negyvos žuvies žvynuose, kaip nuoširdžiai liūdi dėl to, kad gyvenimas pats savęs nesupranta visuose, kurie jį gyvena. O kaip tyliai jūra šnibžda negyvos žuvies žvynuose – tarsi nereidė mums nepažįstamą malonumą. O kaip tyliai jūra šnibžda negyvos žuvies žvynuose – tarsi bangos, atnešančios ir nusinešančios mintis, ir mus visus, kurie jai paklūsta.
                         Ką dar jūra pašnibždėtų per negyvos žuvies žvynus, jeigu ta žuvis nebūtų ruošiama vakarienei tau, nekantriai laukiančiai prie padengto stalo ir žiūrinčiai į jūrą, kuri alkana vilnija masinančioje mėnesienoje.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Riisuttu mies ja puettu nainen töissä III: Kuvan, intensiteetin ja elämän tuotanto

finés | Eino Santanen

Riisutun Miehen pään tilalle on vaihdettu kansatieteellisistä arkistoista löydetty kolkolla tavalla rähjäinen, nimettömän säädyttömän pää. Puettu Nainen, jonka lempinimi on Puettu Nainen, on kaikesta huolimatta puettu juuri kermanvärisen säätyläisneidon tapaan. Hänen salattu todellinen nimensä on piilotettu hänen lempinimettömiinsä. Hänen nimettömänsä on piilotettu hänen lempinimensä mukaisesti asusteisiin, jotka vaihtuvat päivästä toiseen ja ovat silti pakkomielteisen toisteisia. Hänen päänsä tilalle on vaihdettu jo kauan sitten unohdetun, niukkaa tappiotaan yhäti surevan vammaisurheilijan moitteeton mutta surumielinen pää.
                      Riisuttu ja Puettu kohtaavat biljardipöydän äärellä ja alkavat tehdä sitä mitä biljardipöydän äärellä tehdään: Puettua Naista vähän riisutaan, jotta häntä voitaisiin pukea uudelleen. Riisutulla Miehellä ei ole mitään lempinimeä tai riisuttavaa, mutta hän on ottanut mukaansa perinteikkään kidutustavan välineistöä ja tekee toistuvasti käsillään tarkoittavia eleitä. Se riittää – he alkavat erittää itsestään ja toisistaan kuvaa. Pallo lyödään päin vallia, jotta joku toinen pallo menisi pussiin. Pallo lyödään päin palloa, jotta jotain menisi johonkin pussiin.
                      Kun Puetun ja Riisutun pukeminen ja riisuminen keskeytetään ja tilalla on vain pieni hämmentävä kolkka elämää, he johtavat toisiinsa varovaisesti hieman sähköä ja kertovat toistensa vaihtuville päille juttuja vähäisempien alkuperäiskansojen nimenantorituaaleista, lintujen laulusta, irtolaislakien täytäntöönpanokeinoista. Tai puhuvat vain siitä mistä tämäkin energian siirtämiseen perustuva kidutusmuoto on historiallisesti peräisin.

© Eino Santanen
from: Punainen seinä
Helsinki: Teos, 2010
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Nurengtas vyras ir aprengta moteris darbe III: Vaizdo, intensiteto ir gyvenimo kūrimas

lituano

Nurengto Vyro galva pakeista etnografijos archyvuose rasta niauriai nutriušusia, neatpažįstamai nepadoria galva. Aprengta Moteris, maloniniu vardu Aprengta Moteris, vis tiek aprengta būtent grietinėlės spalvos apdaru kaip diduomenės moteris. Tikrasis, slaptas jos vardas dangstomas mėgstamais anoniminiais. Jos anoniminiai dangstomi maloninius vardus atitinkančiais reikmenimis, kurie kasdien keičiasi ir vis dėlto yra atgrasiai nereikalingi. Galva pakeista jau seniai užmirštos, dėl menko pralaimėjimo tebegailestaujančios neįgalios sportininkės nepriekaištinga, bet liūdesio kamuojama galva.
                 Nurengtasis ir Aprengtoji susitinka prie bilijardo stalo ir imasi to, kas daroma prie bilijardo stalo: Aprengta moteris nusivelka kai kuriuos drabužius, kad galėtų vėl apsirengti. Nurengtas Vyras neturi jokio maloninio vardo nei to, ką galėtų nusirengti, bet jis turi senovinius kankinimo reikmenis ir rankomis vis daro reikšmingus gestus. Šito gana – jie pradeda atskirti savo ir vienas kito atvaizdus. Rutuliai mušami borto link, kad koks kitas rutulys įriedėtų į tinklelį. Rutulys mušamas į rutulį, kad kaip nors įriedėtų į kokį nors tinklelį.
                 Kai Aprengtosios ir Nurengtojo apsirenginėjimas ir nusirenginėjimas nutraukiamas ir vietoj jo matomas niekingas gluminantis niūrus gyvenimas, jie vienas kitą atsargiai įelektrina ir pasakoja vienas kito keičiamoms galvoms istorijas apie mažesnių pirmykščių tautelių vardo suteikimo ritualus, paukščių treles, valkatavimo įstatymų vykdymo priemones. Arba kalbasi tik apie tai, iš kur ši energijos perdavimu pagrįsta kankinimo forma kilusi istoriškai.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Riisuttu mies ja puettu nainen töissä II: Kaipauksen ja intensiteetin tuotanto

finés | Eino Santanen

Riisuttu Mies istuu matkapuhelin kädessään tyhjässä neuvotteluhuoneessa ja tuijottaa tietokoneen ruudulta Puettua Naista, joka leikkii puettua eläintä toiseen aikaan ja paikkaan sijoittuvassa hidastetussa maisemassa. Riisutun sukupuolielimien tilalle on vaihdettu pakkolunastetulta ratsutilalta löydetyn orin haavoitetut sukupuolielimet. Hänen päänsä tilalle on vaihdettu hänen omaan ruumiiseensa joskus kuulunut pää. Riisuttu Mies on riisuttu tällä kertaa niin yksityiskohtaisen järjestelmällisesti, että näyttää siltä kuin hän olisi alunperin syntynyt riisuttuna. Sen kaiken tarkoitus on lisätä intensiteettiä.                      Hädissään hän pukee nyt päälleen mitä löytää (yrityksen vanhoja vuosikertomuksia, nahistuneita neuvotteluhedelmiä) ja käynnistää tietokoneen kameran voidakseen edes itse kömpelösti vähän riisuutua Puetulle, joka ei tietenkään voi nähdä häntä. Puettu Nainen on puettu muistuttamaan eläintä, mutta hänen päänsä tilalle on vaihdettu hänen omaan ruumiiseensa kuulunut pää. Sen kaiken tarkoitus on lisätä intensiteettiä. Puettu liikkuu hitaasti maisemassa, jota ei enää ole, ja katsoo omin silmin ruudun läpi Riisuttuun jota ei vielä ole. Riisuttu riisuutuu nopeasti maisemassa jota ei enää ole, ja katsoo oman päänsä silmin ruudun läpi Puettua jota ei vielä ole. Sen kaiken tarkoitus on lisätä intensiteettiä. Tässä nämä nyt niin kuin olisivat. Siihen lisätään vielä intensiteettiä. Mitään ei vielä tapahdu. Ne tekevät sen vielä uudestaan.

© Eino Santanen
from: Punainen seinä
Helsinki: Teos, 2010
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Nurengtas vyras ir aprengta moteris darbe II: Ilgesio ir intensiteto kūrimas

lituano

Nurengtas vyras su mobiliuoju telefonu rankoje sėdi tuščiame pasitarimų kambaryje ir stebi monitoriuje Aprengtą Moterį, kuri apsimeta aprengtu gyvūnėliu kitame laike ir vietoje, esančiame sulėtintame kraštovaizdyje. Nurengtojo lytiniai organai pakeisti teisiškai perleistame ruthalte rastais eržilo sužalotais lyties organais. Galva pakeista jo paties kūnui kitados priklausiusia galva. Nurengtas Vyras šį kartą nurengtas taip detaliai, kad atrodo, jog gimė nurengtas. Visa tai padaryta siekiant sustiprinti intensitetą.
              Išsigandęs jis apsirengia, ką randa (įmonės senomis metinėmis ataskaitomis, susiglamžiusiais derybų rezultatais) ir įjungia kompiuterio kamerą, kad bent pats galėtų negrabiai nusirengti prieš Aprengtąją, kuri jo, aišku, nemato. Aprengta Moteris aptaisyta taip, kad būtų panaši į gyvūną, bet vietoj galvos įtaisyta jos pačios kūnui priklausiusi galva. Visa tai padaryta siekiant sustiprinti intensitetą. Aprengtoji lėtai juda kraštovaizdyje, kurio jau nėra ir savomis akimis ekrane stebi Nurengtąjį, kurio dar nėra. Nurengtasis greitai nusirengia kraštovaizdyje, kurio jau nėra ir savomis akimis stebi monitoriuje Aprengtąją, kurios dar nėra. Visa tai padaryta siekiant sustiprinti intensitetą. Atrodo, kad jie yra. Intensitetas dar labiau sustiprinamas. Nieko nenutinka. Jie daro tai dar kartą.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Mainos luontodokumentista

finés | Eino Santanen

Hän on kuin hevonen on.
Niin hevonen tulee kuvaan
ja on se yltympäriinsä pää
ja riuhtova koipi,
pala kaviota kovalla maalla,
liike nuoli                            hevonen
on aro ilman varjoa,
hymyilee läheltä
yli kuin vuori;
liha todeksi tulleena.

Olen äiti teille, isä
sitä älkää unohtako,
olen hamuava paino pitkin taivaanrantaa
ja höyrystä kohoava sierain.
Vuoristo hevosia,
harja yli pihan olen
potku, tyyni,
jokainen pieni rauha
hevonen on
hännän leikki, kielellä heinä,
keinu jossa itkit.

© Eino Santanen
from: Merihevonen kääntää kylkeään
Helsinki: Teos, 2006
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Dokumentinio apie gamtą reklama

lituano

Jis – kaip arklys.
Taip arklys atsiranda nuotraukoje
jis visas galva
trūkčiojanti koja,
dalis kanopos ant kietos žemės,
judesys strėlė                  arklys
stepė be šešėlio,
šypso čia pat
iš aukšto kaip kalnas,
kaip tikras.

Aš jums motina, tėvas,
neužmirškite šito,
neapibrėžtas lėksmas dangaus pakraščiu
ir iš garų nyrančios šnervės.
Galybė arklių,
karčiai plaikstosi kieme
spyris, tyla,
trumpa ramuma
tai arklys
uodegos liepsna, žolė ant liežuvio,
sūpynės kuriose verkei.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Mainos uhrista

finés | Eino Santanen

Jos näytetään ase, jonkun on ennen pitkää kuoltava.
Jos näytetään tunne, saatamme pian kuulla laukauksen äänen,
se lähestyy.
Jos näytetään laukauksen ääni, tunne on jo matkalla tännepäin.
Jos näytetään, voi pojat! kuinka ruumista kannetaan.
Silmä silmässä, hammas hampaassa,
hetki hetken
kerrankin kohdallaan.
Käsi kädessä, kuva kielellä,
se kantaa lupausta raotetuilla huulillaan.

© Eino Santanen
from: Merihevonen kääntää kylkeään
Helsinki: Teos, 2006
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Aukos reklama

lituano

Jeigu rodomas ginklas, kas nors netrukus mirs.
Jeigu rodomas jausmas, greitai išgirsime šūvį,
jis artėja.
Jeigu rodomas šūvis, tuoj rasis jausmas.
Jeigu rodomas „ak, vaikinai!“ nešamas negyvėlis
akis akyje, dantis ant danties,
akimirka po akimirkos
bent kartą pataikyta.
Ranka rankoje, pažadą laikančio liežuvio vaizdas
pravėrus lūpas.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Rakkauden likiarvo

finés | Eino Santanen

Et ole ainoa joka on vaikeuksissa. Tokenet kyllä näinä päivinä ja tapaat hänet josta tulee koko elämäsi mittainen riesa. Te päädytte pitkiksi ajoiksi märkään, tihkuiseen luolaan jota kutsutaan ystävyydeksi. Mikä luola! Mikä ystävyys! Pohjan liejussa lojuu esimerkiksi pikkukiviä joita opitte vielä arvostamaan. Nämä kivet ovat kuvittelukyvyn äärimmilleen hioutunutta sakkaa, elämänkaltaisia aromeita – lajitelma kiviä: eräänlainen talous.                                                    Keräätte kiviä (toisillenne, toisillenne) koska muuta ei itse asiassa ole, ja niitä riittää. Mutta on myös muuta: koska muuta ei juuri ole, muuttuu luola adjektiivien kaivokseksi. Adjektiivit tarttuvat kiviin ja saavat ne hohtamaan, sitten tuo täydentävä laadun hohde leviää kaikkeen: luolassa hellyys on käsinkosketeltavaa, samoin petollisuus, murhanhimoisuus, samoin samantekevyys ja kivet tulevat siis tarpeeseen.
                Ja entäpä tulevaisuus! Se on hän, jota sinä kutsut ystäväksesi. Keräätte kiviä ja elätte adjektiivien hohteessa, katsotte toisianne ja tulevaisuutta kuin yhtä kasvavaa kivikasaa. Jos voisitte tavata ihmisiä saisitte kuulla mielenkiintoisia asioita erinomaisuudestanne. Mutta se on mahdotonta, olette ystäviä.
                      Lopulta ikuisuus alkaa toteuttaa teille varaamaansa suunnitelmaa: eräänä päivänä kaivos ehtyy, hiljaisuudessa vaanii kiveä huohottava maailma, joka on sinä ja hän. Hän on elinikäisen ystävänkaltainen kuin joutsenenkaltainen kuin äkkipikainen suudelmaan vääristyvä nokka, hän on vakava kuin aivo, jossa tikittää pommi ja jakaa pian kaiken. Hän haluaa tästä eteenpäin jakaa kaiken. Kun hän soittaa, joudut puhelinkeskusteluun kuin hirteen – tämän tuntemuksen haluat tässä vaiheessa jo ehdottomasti jakaa, ja niin elämä joka näytti aiemmin loppuvan kuin seinään jatkuu ja jatkuu. Tunti tunnilta, minuutti minuutilta, sekunti sekunnilta, sadasosa sadasosalta te jaatte: yksiköt pienenevät, nollat kasvavat, desimaali desimaalilta niiden suunnattomat kaaret katoavat tavoittamattomiin, ja siellä jossain Alituisen Tyhjyyden Keskipisteen jähmettyneiden pyörteiden piiskaamana seisoo Ankara Ikuisuus, ja kärsii, piirtääkseen rakkaudesta yhä tarkempaa kuvaa.

© Eino Santanen
from: Merihevonen kääntää kylkeään
Helsinki: Teos, 2006
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Apytikrė meilės reikšmė

lituano

Ne mane vieną užgriuvo sunkumai. Greitai nurimsi ir sutiksi tą, kuri taps tau viso gyvenimo kliuviniu. Jūs ilgam pakliūsite į drėgną, rasojantį urvą, kuris vadinasi draugystė. Koks urvas! Kokia draugystė! Purve gulės, tarkim, mažų akmenėlių, kuriuos dar išmoksite vertinti. Šitie akmenėliai – tai vaizduotės nepaprastai nugludintos nuosėdos, aromatai, panašūs į gyvenimo, tai akmenėlių rinkinys – savotiškas ūkis.
                     Renkate akmenėlius (vienas kitam, vienas kitam), nes iš tikrųjų daugiau nieko nėra, ir gana. Bet štai dar kas: kadangi beveik daugiau nieko nėra, urvas pavirs adjektyvų šuliniu. Adjektyvai prikibs prie akmenėlių šie pradės spindėti ir tas papildomas kokybės tviskesys išplis visur: urve švelnumas ranka paliečiamas, taip pat apgaulumas, troškimas žudyti, taip pat abejingumas, tad akmenėlių prisireiks.
                     O kokia ateitis! Tai ji, kurią tu vadini drauge. Renkate akmenėlius ir gyvenate adjektyvų tvaskesy, žiūrite vienas į kitą ir į ateitį kaip į vieną augančią akmenų krūvą. Jei galėtumėt susitikti su žmonėmis, išgirstumėte įdomių dalykų apie tai, kokie jūs ypatingi. Bet tai neįmanoma – jūs draugai.
                     Galų gale amžinybė pradeda įgyvendinti jums sudarytą planą: vieną dieną šulinys išsenka, tyloje sunkiai alsuodamas akmenėlių tyko pasaulis, kuris yra tu ir ji. Ji – tarytum amžina draugė tarsi gulbė tarsi netikėtam bučiniui pakreipta nosis, ji rimta kaip smegenys, kuriose tiksi bomba ir tuojau viską padalins. Nuo šiol ji norės dalinti viską. Kai ji paskambina, keli ragelį kaip kilpą ant kaklo neriesi – šituo jausmu dabar nori būtinai pasidalinti ir gyvenimas, kuris pirmiau, rodės, pasibaigs tarsi atsitrenkęs į sieną, tęsiasi toliau. Valandą po valandos, minutę po minutės, sekundę po sekundės, šimtąją dalį po šimtosios dalijate: vienetai mažėja, nuliai auga, trupmena po trupmenos ir jų didžiuliai linkiai prapuola nepasiekiamai, ir kažkur ten Amžinos Tuštumos Centre sustingusių sūkurių plakama stovi Rūsti Amžinybė ir kankinasi, brėždama vis tikslesnį meilės paveikslą.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Kulkekaamme

finés | Kaisa Ijäs

Jos on totta, että olet ystäväni, punokaamme tiemme lauluista
kulkekaamme kuin verkkaiset ratsut, päät tuulesta vinoina
ja varokaamme joutumasta valteiksi vihollisten taskuihin
kulkekaamme ohi salien, joissa nieleville luvataan notkuvia pöytiä
heidän luoksensa, joiden maljoissa jumalten kielet ovat kuolleet
kulkekaamme ohi seinien, joille ammuttiin nimettömät luodit
heidän luoksensa, joiden rohkeutensa ei pettänyt
kulkekaamme ohi koirien, jotka nuolevat tyranniensa kättä
heidän luoksensa, joiden luona kukkivat valppaat puutarhat
kulkekaamme vastasyntyneiden huoneisiin ja niiden
huoneisiin, joiden vierestä veitset viuhahtivat
sillä aika kuin silmäpuoli herttuatar heittää
veitsistä kruunuja viattomien päihin, ja vasta
suljettujen luomiemme alla, meille lupaamansa
lainan maksaa kohtalon piinaava kaiku.

Jos on totta, että olet ystäväni, punokaamme tiemme tuulesta
sillä olen kyllästynyt pikkusieluisten pilkkaan, valheisiin mieleni näykkiä
ja olen väsynyt kesyttämään tutkaani, joka öisin turhaan ulvoo järjen kuuta.
Kulkekaamme niin kuin päivät, jotka tulevat meistä huolimatta
tule, olemme täällä viimeistä kertaa.

© Kaisa Ijäs
from: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Eikime

lituano

Jei tu iš tiesų esi mano draugas, nupinkime sau kelią iš dainų
ženkime kaip žirgai iš lėto, galvas vėjyje pakreipę
ir saugokimės tapti koziriais savo priešų kišenėse
neužsukime į sales, kur alkaniems žada valgiais nukrautus stalus
eikime pas tuos, kurių taurės numarino dieviškas kalbas
praeikime pro sienas, suvarpytas bevardžių kulkų
eikime pas tuos, kurie neprarado drąsos
praeikime pro šunis, laižančius savo tironams rankas
eikime pas tuos, kurių sodai žydi gyvybingi
eikime į naujagimių kambarius ir tų
kambarius, kur peiliai švilpia
tuo metu, kai vienaakė hercogienė mėto
peilius kurdama karūnas ant nekaltųjų galvų ir tik
mums užmerkus vokus, pažadėtą
paskolą atsiunčia likimo kankinantis aidas.

Jei tu iš tiesų esi mano draugas, nupinkime sau kelią iš vėjo
nes man pakyrėjo menkystų pašaipa, melagystės gelia
pavargau jaukinti savo radarą, naktimis bergždžiai kaukiantį prieš
išminties mėnulį.
Eikime kaip eina dienos, kurios ateina, nežiūrėdamos mūsų,
eikš, mes šičia paskutinį kartą.

Verte Aida Krilavičienė

Spekulaatio

finés | Kaisa Ijäs

Heräsin poliittisesti, oksensin onnesta. Sanoin uni on varkautta, elämä unta ja näin miehiä kantojen nokissa. Miehet olivat menneet puiden tilalle, ne korskuivat valokeiloissaan ja pitivät puheita tuhon demonstraatioista. Miehet sanoivat, että meidän varkaiden on osattava rakentaa naamioita. Että meidän on sytytettävä palamaan omat valheemme, ja sitten toisten. Ensin omamme, ne toistivat kiireettöminä, sitten toisten. Miehet nyökyttelivät vakavia päitään vuoron perään ja sytyttivät kirjoitettuja kääröjä toinen toisensa jälkeen kuin yhteisestä sopimuksesta. Ei mitään henkilökohtaista ne toistivat, ei mitään henkilökohtaista. Miehet seisoivat liekehtivän hämärän kynnyksillä, suut kiinni pimeyden nisissä, ja puhuivat metsälle kuin toisilleen. Suut pimenivät kiinni yöhön, ja miehet riisuivat aseensa kuin uniensa kahleet. Ne istuivat  kantojen nokkiin, muistelivat toisia aikoja, vielä muinaisempia kirjoituksia. Ne kantoivat kirjavia varjojaan, siirtelivät heinikkoa jaloillansa. Kesyttivät elämää ja menivät vastaan sen ahmaa. En nähnyt enää mitään, sillä joku varasti unelta lopun, mutta ääni pimeydessä sanoi: tämä saattaa hieman kirpaista. Ja kuulin, että sattui aivan jumalattomasti.

© Kaisa Ijäs
from: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Spekuliacija

lituano

Susipratau politiškai ir apsivėmiau iš laimės. Pasakiau: sapnas – tai vagystė, gyvenimas – tai sapnas ir pamačiau vyrus, sėdinčius kelmų degėsiuose. Vyrai radosi ten, kur pirmiau augo medžiai. Šnarpštė šviesos pluoštuose ir sakė kalbas apie pražūties demonstracijas. Vyrai sakė, kad mes, vagys, turime mokėti daryti kaukes. Padegti savo melagystes, o paskui – kitų. Pirmiau savo, neskubėdami pakartojo jie, paskui – kitų. Vyrai rimti linkčiojo galvomis vienas po kito ir padeginėjo prirašytus ritinius vienas po kito kaip susitarę. Nieko asmeniška kartojo jie, nieko asmeniška. Vyrai stovėjo palei liepsnojančią prieblandą, įsisiurbę į tamsą ir kalbėjo su mišku, kaip vienas su kitu. Jų burnos siurbė naktį ir vyrai nusiėmė ginklus it sapnų grandines. Jie sėdėjo kelmų degėsiuose, prisiminė anuos laikus, dar senesnius raštus. Šešėliai krito netolygūs, vyrai blaškė žolynus. Jaukinosi gyvenimą ir žengė jam į nasrus. Daugiau nieko nesapnavau, nes kažkas pavogė sapno pabaigą, bet balsas tamsoje pasakė: gali mažumėlę nusvilti. Ir girdėjau, kad nutiko labai žiaurus dalykas.

Verte Aida Krilavičienė

Abborskär

finés | Kaisa Ijäs

Veneessä koverrumme maan poissaoloon kuin onneen
kierrämme seitsemän merimiehen kiven laulaen:

”Heidän silmänsä ovat helmiä nyt”
”Heidän silmänsä ovat helmiä nyt”

Saaressa musta ikkuna välähtää valkoiseksi, syrjäyttää
heijastukset: näyttää meren kallioiden sylissä.

Mikä tekisi mustasta syvemmän kuin kuilullinen valkoista
salaman lyödessä hatun taivaan päästä, ukkosen
jyrähtäessä kallioiden alla, rinnan
kahahtaessa kuin kyy katajikossa.

Miten rakkauden ajettua mereen, jää
rannalle tuulisen luodon surulliset silmät
kuin kaksi vanhaa pihlajaa, joista tuuli on raastanut marjat.

Sahana soivien kuusien välissä pala taivaanrantaa,
kuin joku yhä katsoisi sinua jostakin hyvin kaukaa.

Eikä meri lakkaa viettelemästä, vaan suolavesi huuhtoo
venettä niin kuin viimeistä toivetta, tai kultaa, huuhdotaan.

© Kaisa Ijäs
from: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Abborskär

lituano

Valtyje įsiduobiame į nebuvimą tarytum į laimę
ritame septynių jūrininkų akmenį dainuodami

„Jų akys pavirto perlais“
„Jų akys pavirto perlais“

Saloje juodas langas blyksteli baltumu, nustelbia
atspindžius: parodo jūrą uolų glėbyje.

Kas juodumą pavers juodesne, jei ne baltumos begalybė
kai žaibas numuša dangaus skrybėlę, griaustinis
dunda po uolomis, krūtinėje
šnypščia kaip gyvatė kadagyne.

Kaip meilei išplaukus į jūrą, lieka
ant kranto vėjingo luoto liūdnos akys
kaip du seni šermukšniai, vėjui nudraskius uogas.

Kaip pjūklas tarp eglių zyruoja gabalėlis dangaus krašto,
rodos kažkas į tave tebežiūri iš kažkokių tolimų tolių.

Jūra nenustoja vilioti, o sūrus vanduo skalauja
valtį kaip paskutinę viltį, arba kaip auksą skalauja.

Verte Aida Krilavičienė

Suggestio

finés | Kaisa Ijäs

Aamu kuin myyttinen muna, jonka herätyskellon fanfaari rikkoo.
Murtaudut päivän sisään: se on laakea kuin sunnuntai.

Mustarastas kuokkii hiljaisuuden lähdettä, sen mahdollisuutta
olla mitä tahansa. Maasta nousee arvaamattomia pyyteitä,
resitatiiveja kuin aavistuksia kiipeää lihaa pitkin ohimollesi.

Kohtaat keskipäivän aaveet jossakin tuskan alajuoksulla,
hiljaisuuden ja musiikin risteyksessä, missä
mielesi kamarit ovat paljaat, tunteikko portin takana tiheä.

Unelmien höyryävät hevoset valmistautuvat hyppyyn
mutta viulut on lyöty seinille kuin aseet, ja vasta hämärän
helikopterien laskeutuessa, alat kieriä pitkin kadotettua
valtatietä, kasvattaa itsesi pimeässä viihtyviä puolia.

© Kaisa Ijäs
from: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Sugestija

lituano

Rytas kaip mitinis kiaušinis, kurį pramuša žadintuvo fanfara.
Tu įsilauži į dieną – lėkštą kaip sekmadienis.

Juodasis strazdas purena tylos šaltinį, jos galimybę
virsti bet kuo. Nuo žemės kyla nenumanomi norai,
rečitatyvai kaip nujautimas ropščiasi kūnu iki smilkinių.

Susitinki vidurdienio pamėkles kažkur sutekančioje kančioje,
tylos ir muzikos sankryžoje, kur
tavo kambariai atviri, jausmai anapus vartų sūdrūs.

Mūsų svajonių sušilę žirgai kyla šuoliui
bet smuikai sudaužyti į sieną kaip ginklai, ir tik prieblandos
sraigtasparniams leidžiantis, pradedi riedėti pamestu keliu, auginti
savo tamsoje tarpstančius bruožus.

Verte Aida Krilavičienė

Fotosynteesi

finés | Kaisa Ijäs

Mitä jos yksinäisyys alkaa kielestä, pimeys valosta, ja iiris
on auringon valkoinen valhe. Vuoto, joka alkaa A:sta.

Paljon valoa mahtuu tähän syliin, tiedä miten sitä pitelisi
ettei valuisi hukkaan, kerisi itseään rullalle. Katso, se on

kytketty seiniin ja kattoihin, siltojen alle ja lyhtypylväisiin:
uniemme fotosynteeseihin, missä aika tallentuu ja
                                paljastaa pimeytemme säikyt airot.

Katso suljetut silmät, aavista mykkyys, aavista suun hiljaisuus
äänen soittorasiassa, jouset tähtijärjestelmän yllä. Sano oi.

Sano oi miten pimeitä huoneita me olemmekaan.

Mitä jos yksinäisyys alkaa kielestä, valo pimeydestä, ja iiris
on auringon valkoinen valhe. Vuoto, joka alkaa A:sta.

Siitä aukosta kieli pyrkii sisään, ja kun taas varastamme
valoa laitteeseen, olemme jo askeleen verran Toisaalla.

© Kaisa Ijäs
from: Siskot, veljet
Helsinki: Teos, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

FOTOSINTEZĖ

lituano

O jeigu vienatvės pradžia – kalba, jeigu tamsos – šviesa, jeigu vilkdalgis
tėra baltas saulės melas. Nuotėkis, kuris prasideda nuo A.

Apstą šviesos aprėpia šitas glėbys, kas žino, kaip ją sulaikyti
kad nenutekėtų perniek, nesusivyniotų į ritinį. Žiūrėk, jis

prikibęs prie sienų ir lubų, patilčių ir žibintų stulpų:
mūsų sapnų fotosintezių, kurios fiksuoja laiką ir
                                           išryškina mūsų tamsos išgąstingus irklus.

Žiūrėk į užmerktas akis, jausk nebylumą, jausk lūpų tylą
balso dėžutėje, lankus, įtemptus virš žvaigždžių sistemos. Sakyk ak.

Sakyk, ak, kokie tamsūs mūsų kambariai.

O jeigu vienatvės pradžia – kalba, jeigu šviesos – tamsa, jeigu vilkdalgis –  saulės baltas melas. Nuotėkis, kuris prasideda nuo A.

Pro tą angą veržiasi kalba, ir kai vėl prietaisu pasivagiame šviesos,
pažengiame žingsnį Kitapus.

Verte Aida Krilavičienė

Silmä lautasella

finés | Aki Salmela

Tässä ojennan sinulle havainnon kuin täyteen ahdetun silmän lautasella. Näytän miten mykiö pyörii villinä kuin appelsiini hedelmäpelissä, hurjistunut silmä ladattua näkemistä. Pysäytän sen hetkeksi ja näytän miten pupillin nälkäinen musta aukko ammottaa tyhjänä kuin tykin suu, kuin ahnas kita joka ei pelkää ahmia itseensä mitä hyvänsä oleminen tarjoaa. Pieni valpas suursyömäri, käännän sen nurin ja näytän, ettei sen takana todella ole mitään. Avaan ja näytän, ettei sen sisällä ole muuta kuin tämä pimeän huoneen altis tyhjyys, joka on valmis täyttymään kuvilla ja kuvitelmilla. Tässä ojennan sinulle silmän kuin muotopuolen helmen, käsityksen kiiltävän kostean kuoren, ilon ensimmäisen pisteen sinun laajentaa.

© Aki Salmela
from: Tyhjyyden ympärillä
Helsinki: Tammi, 2008
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Akis ant lėkštės

lituano

Patiekiu tau savo pastebėjimą ant lėkštės kaip kimštą akį. Rodau lęšiuką, kuris kaip pašėlęs sukasi it apelsinas vaisių žaidime, įniršusi akis, užtaisyta regėti. Sustabdau ją akimirkai ir parodau, kaip vyzdžio alkana juoda ertmė žioji tuščia it patrankos vamzdžio skylė, kaip godūs nasrai, ryjantys viską, ką patiekia būtis. Mažas guvus rajūnas, apversiu jį ir parodysiu, kad po juo nieko nėra. Praplėšiu ir parodysiu, kad joje nieko nėra – tik šio tamsaus kambarėlio tuštuma, kuri laukia iki ją užpildys vaizdai ir vaizdiniai. Duodu tau akį kaip beformį perlą, suvokimo žvilgantį drėgną dėklą, džiaugsmo pradinį tašką pačiai išplėtoti.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Kivi

finés | Aki Salmela

1

Istutaan tähän, tämän kiven äärelle, niin että se voi olla. Annetaan sille tämä mahdollisuus, tämä tilaisuutemme, mutta mistä on kyse? Ja mitä sinä sillä tiedolla teet, se ikään kuin kysyy, tämä oleva. Se tuskin kaipaa itselleen nimeä.

Minun puolestani kivi saa olla kivi.

Mutta jos sinä tahdot sen, jos tahdot ottaa sen ja punnita, tutkia, painaa jonkin nimen alle, ole hyvä ja ota se. Se on sinun, jos sinä sen tahdot; se ei kuulu kenellekään.


2

Tämä on kivi jos sinä tahdot niin. Jos tahdot tämä on kivi ja voit poimia sen. Pane taskuun. Pistä pöydälle. Ota käteesi ja anna sen painaa.

Tämä on hyvänmuotoinen kivi eikä siitä ole vaikea saada otetta.

Katso miten se täyttää itsensä kokoisen paikan, ei teeskentele; on.


3

Voidaan sanoa että kivi on kivi, ja jos yhä tahdot tietää miksi se on kivi, se on yhä vain kivi. Se on alkuperäinen ja kova, ja tarkalleen tässä.

Se ei liiku, sen sijainti ei sitä liikuta.

Olisi väärin sanoa että se lepää, että se jotain muuta kuin on. Paitsi kivi.

© Aki Salmela
from: Tyhjyyden ympärillä
Helsinki: Tammi, 2008
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10

Akmuo

lituano

1

Atsisėskime čia, prie šito akmens, kad jis galėtų būti. Suteikime jam tokią galimybę, tai mūsų proga, bet dėl ko? Ir ką tu darysi šitai žinodamas, tarsi klausia jis, šitas – esantis. Kažin, ar jam reikia kokio nors pavadinimo.

Dėl manęs akmuo gali būti akmuo.

Bet jeigu tu jo nori, jeigu nori paimti jį, pasverti rankoje, apžiūrėti, kaip nors pavadinti, prašau – imk. Jis tavo, jeigu nori, jis niekam nepriklauso.


2

Tai akmuo, jeigu taip nori. Jeigu nori – tai akmuo, gali jį paimti. Įsikišk į kišenę. Padėk ant stalo. Paimk į ranką ir laikyk.

Šis akmuo gražios formos ir jį nesunku pakelti.

Žiūrėk, jis užima vietos tiek, kiek turi didumo, neapsimetinėja – jis toks, koks yra.


3

Galima sakyti, kad akmuo – tai akmuo ir jei dar nori žinoti, kodėl tai akmuo, jis tėra akmuo. Jis tikras ir kietas ir tiksliai čia.

Jis nejuda, buvimo vieta jo neišjudina.

Neteisinga sakyti, kad jis guli, kad daro kita ką nei yra. Tik tiek, kad akmuo.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Savuke

finés | Aki Salmela

Olisi viehättävää löytää mielen pohjalta kaunis kuoriutumaton hyönteinen, joka ei tunne omaa lajiaan. Olisi viehättävää löytää ajatusten laidalta pieni komeetta, jolla on jälkiä vedestä ja hedelmätarhoista. Toisinaan kauneus lepää tyhjän lompakon pohjalle kuin viimeinen muistutus katoavaisuudesta. Sitä katselee hetken, sitten muistaa äkkiä mitä kaikki tarkoittaa ja panee lompakon pois. Jäljellä on tämä huomaamaton hetki, ja pian sekin tahtoo osansa huomiosta. Nyt on sen aika – ja sitten senkin aika on ohi.      
     Juuri näin minä ymmärrän elämän, mutta voit toki sanoa että olen ymmärtänyt väärin. Kuulisin sen mielelläni kun yö koputtaa ikkunaan kuin musta lintu joka on päättänyt päästä huoneeseen. Tunnen tämän linnun, ja tiedän mitä sillä on asiaa. En avaa ikkunaa, mutta avaan kielen niin kuin vanhan, kauniisti tummuneen savukerasian. Olisi epäkohteliasta olla tarjoamatta, siksi minä tarjoan tämän sinulle.

© Aki Salmela
from: Leikitään kotia
Tammi, Helsinki, 2005
Audio production: Literaturwerkstatt Berlin, 2013

CIGARETĖ

lituano

Norėtųsi širdies gilumoje rasti gražų neišsiritusį vabzdį, kuris nežino savo rūšies. Minčių paribyje norėtųsi rasti kometą, kurioje yra vandens ir vaisių sodų pėdsakų. Kartais grožis glūdi tuščioje piniginėje kaip paskutinis laikinumo priminimas. Valandėlę žiūri, paskui staiga prisimeni, ką visa reiškia ir padedi piniginę. Lieka tik ta nepastebėta akimirka, netrukus ir ji panūsta dėmesio. Dabar jos laikas – paskui praeis ir jos laikas.
      Būtent šitaip aš suprantu gyvenimą, bet tu vis dėlto gali pasakyti, kad negerai suprantu. Norėčiau paklausyti, kaip naktis beldžia į langą it juodas paukštis, pasiryžęs įsigauti į kambarį. Pažįstu tą paukštį ir žinau, ko jam reikia. Neatveriu lango, bet atveriu kalbą tarsi seną, gražiai patamsėjusį cigarečių pakelį. Būtų nemandagu nepasiūlyti, todėl ir pasiūlau tau.

Vertimas: Aida Krilavičienė

Sammakko ja kuu

finés | Aki Salmela

Tutki mieltäsi, löydät sieltä pitkään piilossa istuneen sammakon,
jolla on viisas ääni, vanha sammakko
joka ei osaa kuin puhua totta. Suutele sitä, ja se muuttuu
entistä rumemmaksi. Se ei ole minkään peili,

vain sinä sammakkopuvussasi, syvällä
mielesi pohjalla. Mitä on tapahtunut? On myöhäistä kysyä
tohtori Freudilta. Olet jäänyt jälleen kahden
mielesi kanssa, ja kaikki kurnuttaa.

Kuu nousee syvänvihreälle taivaalle
kuin vähän vääristynyt vertaus, se on toivomuslantti
jonka joku on heittänyt tähän lampeen. Älä kysy
minkä toivomuksen se on jättänyt täyttämättä,

sillä nyt on sinun vuorosi toivoa. Älä koskaan pyydä
sitä mitä voit saada, se on turmioksi.
Esimerkiksi että kuu muuttuisi yhdessä yössä
valtavaksi symboliksi, tai että sammakko

olisi jotain muutakin kuin alkeellinen eläin.

© Aki Salmela
from: Leikitään kotia
Tammi, Helsinki, 2005
Audio production: Literaturwerkstatt Berlin, 2013

Varlė ir mėnulis

lituano

Ištirk save, atrasi savyje ilgai gūžėjusią varlę,
išmintingo balso seną varlę,
kuri temoka kalbėti tiesą. Pabučiuok ją ir ji pavirs
dar bjauresne. Tai visai ne veidrodis,

tik tu pats varlės pavidalu, giliai
savyje gūži. Kas atsitiko? Vėlu šito klausti
daktaro Freudo. Vėl likai dviese
su savim, ir viskas kvaksi.

Mėnulis pakyla skaisčiai žaliame danguje
tarsi kiek iškreiptas palyginimas, tai norų pinigėlis
kurį kažkas įmetė į šitą balą. Neklausk
kokio noro jis neišpildė,

nes dabar tavo eilė norėti. Niekada neprašyk
to, ką gali gauti, nes viskas žlugs,
Pavyzdžiui, kad mėnulis per vieną naktį pavirstų
didžiuliu simboliu ar kad varlė

taptų kuo nors kitu, o ne pirmoviniu padaru.

Vertimas: Aida Krilavičienė