Pirkko Talvio-Jaatinen 
Translator

on Lyrikline: 1 poems translated

from: finés to: inglés

Original

Translation

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa

finés | Saila Susiluoto

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
jossa lumihiutaleet kuin valaistut leijat
jossa kaltevat pilvet repeilevät matkan painosta
meri on syltynharmaa tyrske, sieltä haetaan aina jotain
kirkkaanvärisin lautoin, suruun opetellen.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Oli jokin ilta ja elokuvia ulkona ja valoja ja loistavia tuoleja
lampun lasiriekaleet ja kilisevät sydämet, tuulen suuri koneisto
kaikki muuttuu purjeeksi kun tarpeeksi puhaltaa.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Kuin näkisi esineistä enää varjon
olemuksen jolla ei ole käyttöä
joka on vain pimeän ja valon äänetöntä liikettä
ja pisteiden ja viivojen vimmaa muodosta pois:
punainen kannu hajoaa, nimi katoaa
sormilla värähtelevät mustelmat
ovat enemmän totta kuin sormet.

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
rävähtää syksyn keltainen lakana,
kaislojen himmenevät heilurit vasten veden teräsvaijeria.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Taivas on oikeastaan sinistä pleksiä
jota sinä pitelet kättesi välissä
ja kyllästyttyäsi päästät otteen
ja pingotettu muovi väpättää tiehensä.
Ja onko tuo taivaansininen pallo vai maisemassa reikä
kaikki muistuttaa toisesta
sillä tavoin olen avain kipuusi, tai ehkä ohimennen jää mykistää meidät.

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
lyön pääni hanaan ja seiniin ja kulmiin
jotta se mikä minussa on tiellä aina
väistyy eikä tule takaisin.
Suojatien vilkkuvat vastakohdat.
Ja kaduilla syksyn värit, pimeän, raudan ja ysköksien:
eikö tuo tyttö näe
hänen puseronsa on mustelmilla hänen mekkonsa valuu verta.

Jos ei edes menetys pidä meistä kiinni
kuka pitäisi

                    yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Tuuli henkii hopeakuulia kuperassa yössä
höyhenkorkeassa yössä
tuijotan liikennevaloon joka välkkyy keltaista. Kerro valo.
Tarkoittaako tämä lähtöä vai pysähdystä
hätäisiä muistoja auringosta
vesiä lainehtivalla kadulla
sade jota kutsut mustaksi näkyy läpi
niin kaikki mikä todella tekee kipeää.

Kun aukeava ovi repäisee kädestä nahan
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Kun lauseet ja merkitys katoavat
ja väreily on liikettä joka ei tiedä suuntaansa
ilmaa haukkovissa liekeissä, taivaanrajan mustuneissa pilvissä
katujen enteilevässä hiljaisuudessa ja tuulisten peltojen
putoavien koneiden uumenissa
maailmanakselin natisevassa liikkeessä
kylmettyneiden tähtien kierrossa
käteen putoavassa lumihiutaleessa

yhä hiljalleen, yhä hiljalleen

© Saila Susiluoto
from: Missä leikki loppuu
Helsinki: Otava, 2007
Audio production: 2010, Kijasto 10 / Helsinki City Library

In a world still slowly dimming

inglés

In a world still slowly dimming
with snowflakes like luminous kites
with slanting clouds breaking under the weight of the journey
the sea, a brawn-grey surge
where sailing brightly coloured rafts
on constant quest, those learning to grieve.
In a world still slowly dimming.
There was an evening and films outdoors and lights and shining chairs
glass shreds of a lamp and clinking hearts
the wind’s great machinery
everything becomes a sail if it blows hard enough.
In a world still slowly dimming.
Like seeing but the shadows of the things
an essence with no use
just silent motion of dark and light
and fury of dots and lines escaping form
a rosy jug shatters, names disappear
and more true than the fingers
are the bruises vibrating on them

In a world still slowly dimming
yellow sheet of autumn flames
reeds’ fainting pendulum against the water’s steely wire.
In a world still slowly dimming.
In fact the sky is blue plexiglas
you hold it between in your hands
when you get bored you let go
and the tauten plastic flutters away.
And is that a sky-blue ball or a hole in the scenery
everything reminds of another
thus I am the key to your pain
or perhaps, half by accident the ice makes us mute.

In a world still slowly dimming
I bang my head against the tap against walls against corners
to make what always stands in the way in me
retreat and not come back.

The flashing black-and-whites of the crossing
In the streets the colours of autumn, darkness, iron and spits
doesn’t that girl see
her blouse is bruised, skirt soaked in blood.

If not even loss can hold us
who could

in a world still slowly dimming.
When wind blows silver pearls in the curved
feathery-high night
I gaze at the twinkling amber of the traffic light. Tell me light.
Is the purpose to leave or to halt
hasty reflections of the sun
in the water-flowing street
rain you call black can be seen through
as everything that really hurts.

As an opening door rips skin from the hand
in a world still slowly dimming.
As words and meanings vanish
and vibration is motion not knowing its direction
in flames gasping for air, in blackened clouds of the skyline
in the ominous silence of streets, windy fields
in the core of crashing planes
in the groaning motion of the axis of the world
on the path of frozen stars
in the snowflake falling on an open palm

still slowly, still slowly

Translated by Pirkko Talvio-Jaatinen, Saila Susiluoto