Riisuttu mies ja puettu nainen töissä III: Kuvan, intensiteetin ja elämän tuotanto

Riisutun Miehen pään tilalle on vaihdettu kansatieteellisistä arkistoista löydetty kolkolla tavalla rähjäinen, nimettömän säädyttömän pää. Puettu Nainen, jonka lempinimi on Puettu Nainen, on kaikesta huolimatta puettu juuri kermanvärisen säätyläisneidon tapaan. Hänen salattu todellinen nimensä on piilotettu hänen lempinimettömiinsä. Hänen nimettömänsä on piilotettu hänen lempinimensä mukaisesti asusteisiin, jotka vaihtuvat päivästä toiseen ja ovat silti pakkomielteisen toisteisia. Hänen päänsä tilalle on vaihdettu jo kauan sitten unohdetun, niukkaa tappiotaan yhäti surevan vammaisurheilijan moitteeton mutta surumielinen pää.
                      Riisuttu ja Puettu kohtaavat biljardipöydän äärellä ja alkavat tehdä sitä mitä biljardipöydän äärellä tehdään: Puettua Naista vähän riisutaan, jotta häntä voitaisiin pukea uudelleen. Riisutulla Miehellä ei ole mitään lempinimeä tai riisuttavaa, mutta hän on ottanut mukaansa perinteikkään kidutustavan välineistöä ja tekee toistuvasti käsillään tarkoittavia eleitä. Se riittää – he alkavat erittää itsestään ja toisistaan kuvaa. Pallo lyödään päin vallia, jotta joku toinen pallo menisi pussiin. Pallo lyödään päin palloa, jotta jotain menisi johonkin pussiin.
                      Kun Puetun ja Riisutun pukeminen ja riisuminen keskeytetään ja tilalla on vain pieni hämmentävä kolkka elämää, he johtavat toisiinsa varovaisesti hieman sähköä ja kertovat toistensa vaihtuville päille juttuja vähäisempien alkuperäiskansojen nimenantorituaaleista, lintujen laulusta, irtolaislakien täytäntöönpanokeinoista. Tai puhuvat vain siitä mistä tämäkin energian siirtämiseen perustuva kidutusmuoto on historiallisesti peräisin.

© Eino Santanen
De: Punainen seinä
Helsinki: Teos, 2010
Producción de Audio: Petri Hellgren, Kirjasto 10

ROZNEGLIŻOWANY MĘŻCZYZNA I UBRANA KOBIETA W PRACY III: TWORZENIE OBRAZU, NAPIĘCIA I ŻYCIA

W miejscu głowy ma Roznegliżowany Mężczyzna znalezioną w muzeum folkloru, w posępny sposób obskórną, bezimienną, nieprzyzwoitą głowę. Ubrana Kobieta, którą zdrobniale nazywają Ubraną Kobietą, jest pomimo wszystko ubrana dokładnie w kremowym, szlacheckim stylu. Jej tajne prawdziwe imię ukryte jest w jej bezimiennych zdrobnieniach. Jej bezimienność jest ukryta, jak wskazuje na to zdrobniałe imię, w strojach, które każdego dnia się zmieniają i dlatego są natręctwami ogarniętego obsesją. W miejscu głowy ma nieskazitelną, lecz zatroskaną, głowę dawno zapomnianego, wciąż jeszcze bolejącego nad swą przegraną o włos, kontuzjowanego sportowca.
                 Roznegliżowany i Ubrana spotykają się przy stole bilardowym i zaczynają robić to, co się robi w takim miejscu: Ubrana Kobieta trochę się rozbiera, żeby można ją było ponownie ubrać. Roznegliżowany Mężczyzna nie ma żadnego zdrobniałego imienia ani nic do zdjęcia, ale wziął ze sobą tradycyjny sprzęt do tortur i ciągle wykonuje ręką znaczące gesty. To wystarcza – zaczynają wydzielać obrazy samych siebie i siebie nawzajem. Bilę odbija się od bandy, żeby jakaś inna bila trafiła do łuzy. Bilę odbija się od bili, żeby coś trafiło do jakiejś łuzy.
                 Kiedy ubieranie i rozbieranie Ubranej i Roznegliżowanego zostaje zakończone i na miejscu pozostaje tylko mały zadziwiający zakątek życia, ostrożnie kierują do siebie nawzajem trochę elektryczności i opowiadają podmienionym głowom o rytuałach nadania imienia u pomniejszych ludów pierwotnych, śpiewie ptaków, środkach wykonawczych prawa o włóczęgostwie. Albo mówią tylko o tym, jakie też jest historyczne pochodzenie tej opartej na przepływie energii tortury.

Przekład: Urszula Charytonik