Johanna Venho
Kunpa tietäisin!
Kunpa tietäisin!
Kunpa tietäisin! – Pitää tietää, jos on aikuinen. Otan naulasta vastauksen,
puen sen päälle, painavan palttoon. Tässä kävellään aurattua tietä aamulla
töihin, töistä kauppaan, kaupasta kotiin. Tämän kanssa sopii turkislakki ja
tukevat saappaat. Kunpa tietäisin, särkevän rakkauteni kanssa kuljen
räntäsateessa: jos kysyt, lähden minne vaan, en minnekään lähde vaikka
junia menee, räntäreittiä kuljen ja Valoa talutan, se pysähtelee, väsyy.
Lunta putoaa puun oksalta maahan, sama ääni kun ihminen kuolee, sinun
pitää puhua koko ajan sillä äänellä joka sopii kielen alle, sopii kipeään
sydämeen, kutsua sillä rakkautta, joskus se kohdalle osuu, hipaisee paljas
käsi kättä tungoksessa, anna lisää! ja ihme, se antaa ja antaa.