Kätlin Kaldmaa
estonian
Kehtolaulu
Pääskyset lentävät matalalla, tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee lepakoita. Tuuli tarttuu niihin
ja niistä tulee kapistuksia, kynäveitsi ja okariino,
murhe ja pakomatka. Lepakot lentävät siivet
jännittyneinä. Pääskyset lentävät pingottuneina
ja saavuttavat kaiken mutta menettävät paljon.
Lepäävät aamun suussa kaikkensa antaneina.
Mutta heidät on uuvuttanut leikki, karkelo, vauhti.
Häikäilemätön itsensä tuuleen heittäminen on heidät
uuvuttanut. Ja niin on heidät väsyttänyt uskollisuus,
kirkon katon alla pesiminen, ankara suuri laulu
joka painautuu kaulalle. Selkään. Selkäpiihin.
Pääskyset sirkuttavat ja sirppinä leikkaavat taivaan.
Kuunsirppinä kuu leikkaa taivaan. Pääskynen lepää
illan suussa lennossa silmät auki. Silmät auki lepää
lepakko. Lapsi avaa käsivartensa ja räpyttelee pihalla
vielä ennen kuin nukkumaan mennään, tulee lepo
vaatimalla vaatimaan. Lapsi, lepakko, pääsky, kuu.
From: Pääskynen ja lepakko
Helsinki: Otava, 2009
Audio production: Petri Hellgren, Kirjasto 10
Unelaul
Pääsukesed lendavad madalal, tuul takerdub neisse
ja neist saavad nahkhiired. Tuul takerdub neisse
ja neist saavad kaadervärgid, pliiatsiteritaja ja okriin,
mure ja põgenemine. Nahkhiired lendavad, tiivad
pingul. Pääsukesed lendavad väljasirutatuina
ja saavutavad kõik, aga kaotavad palju.
Lebavad hommiku eos, andnud endast kõik.
Aga neid on väsitanud mäng, hullamine, kiirus.
Tingimusteta enese tuuldeheitmine on nad ära
väsitanud. Samamoodi on neid väsitanud truudus,
kiriku katuse all pesitsemine, karm suur laul,
mis surub kaelale. Seljale. Selgroole.
Pääsukesed piiritavad ja lõikavad sirbina taevast.
Kuu lõikab taevasse kuusirbina. Pääsuke puhkab
õhtu eos, silmad lennates lahti. Silmad lahti, puhkab
nahkhiir. Laps ajab käed laiali ja lehvitab õue peal,
enne kui magama minnakse, puhkus tuleb
nõudmistega nõudma. Laps, nahkhiir, pääsuke, kuu.