Vikatitera

Mina ei tea, kellelt ma pärisin
silmad – pudikeelsetelt taevatähtedelt
või vikatiteralt. Olen lihtne
nagu tuules murdunud viljakõrs,
tühi nagu teokarp, mis mäletab endist elu.
Ihu vastas ämblikuvõrgu koorem, see
tihe hele lõng, päevade lai lävepakk.
Minu vaikus on õhtuse kodutänava
vaikus – nagu tol tuhmil tänavalambilgi,
mida laps nimetab jonnakalt kuuks.

© Carolina Pihelgas
From: Pimeduse pisiasjad
Tartu: Kaksikhammas, 2017
Audio production: Eesti Kirjanduse Teabekeskus [Estonian Literature Centre]

Viikatteenterä

En tiedä, keneltä olen perinyt
silmäni – lallattelevilta tähdiltä
vaiko viikateenterältä. Olen yksinkertainen
kuin tuulen taittama viljankorsi,
tyhjä kuin vanhoja muisteleva etanankuori.
Vartaloa vastassa hämähäkinverkon paino, sen
pitkä vaalea rihma, päivien lavea karmi.
Minun hiljaisuuteni on iltaisen kotikadun
hiljaisuutta – kuten tuolla tylsällä katulampulla,
jota lapsi nimittää sinnikkäästi kuuksi.

Suomentanut Tapio Koivukari