Aki Salmela
[Kuvassa kaksi luurankoa rakastelee intohimoisesti]
[Kuvassa kaksi luurankoa rakastelee intohimoisesti]
Kuvassa kaksi luurankoa rakastelee intohimoisesti. Luut hankaavat toisiaan vasten ja syntyy lämpöä, jollaisesta ne eivät olisi voineet koskaan uneksiakaan kallojensa pölyisissä avaruuksissa. Ei ole mitään mitä vaihtaa, mutta jopa simuloitu rakkaus on jotain rakkaudenkaltaista. Sitä ottaa mitä saa, puhelee tämä konstruoitu erämaa johon pikkuhiljaa alkaa tihkua hailakkaa sadetta kuin vanhuksen sylkeä. Mikään ei verso tästä maisemasta, mikään ei tee tätä helpommaksi, sinun tulisi ottaa nämä kivikot sellaisina kuin ne ovat, sillä ne ovat, ja unohda että jokin muu oli joskus mahdollista. Tämä on mielikuvituksen mutta ei fantasian paikka. Nyt jokin kieltää kaiken, ja yksitellen kivet katoavat maisemasta, katoaa hiekka, tomu, kukkulat ja maiseman ainoa puu. Tyhjästä taulusta sinä lähdet ja tyhjään tauluun sinä palaat. Lopussa se tietysti on täynnä uurteita ja halkeamia, täynnä koeteltujen mahdollisuuksien aaveita, mutta edes ne eivät ole enää paljaalla silmällä havaittavissa. Oleminen on havainnon tekemistä. Tekeminen on havainnon olemista. Nyt mitään muuta ei ole, ja hyvästi niin.