Doris Kareva

Karu ja niukka on pohjoisen maan valo.
Täällä rekeä vetävät raskaat varjot,
vartioivat pöllöt, sudet.
Sana risahtelee hampaissa.

Minä en tiedä, en osaa olla täällä,
kylmetyn historian kynsissä.
Kaikki rajat ovat häkkejä,
jokainen tarina lukossa.

Se mistä minä puhun on
pölyhiukkasen tanssi
pohjattomassa auringossa.

Herb, karg ist das Licht des Nordens,
der Schlitten wird dort von schweren Schatten gezogen,
wach sind die Eulen, die Wölfe.
Das Wort knirscht zwischen den Zähnen.

Ich weiβ nicht, ich kann hier nicht sein,
die Geschichte macht mich frösteln.
Alle Grenzen sind Käfige,
jede Geschichte ist abgeschlossen.

Wovon ich spreche, vom
Tanz der Staubkörner
in der bodenlosen Sonne.

Bitter and scarce is the northern light.
The sledge here is drawn by heavy shadows,
the owls and wolves keep watch.
A word crunches between the teeth.

I don`t know, I don`t know how to be here,
I am chilled by history.
All borders are cages,
all stories are locked.

What I`m talking about, is
the dance of dust mote
in the immeasurable sun.

Sträng, torftig är den nordiska vintern.
Här dras släden av tunga skuggor,
ugglor och vargar vaktar.
Orden knastrar mellan tänderna.

Jag vet inte, jag kan inte leva här,
jag fryser i historien.
Alla gränser är burar,
men varje berättelse är låst.

Det jag talar om
är dammkornets dans
i en bottenlös sol.

Austère et maigre est la lumière du Nord.
Un traîneau, de lourdes ombres ici le tirent,
hiboux et loups sont aux aguets.
Sous la dent la parole crisse.

Comment être ici, je l’ignore,
je gèle, captive de l’histoire.
Toute frontière est cage,
tout récit verrouillé.

Ce dont je parle est danse
d’un grain de poussière
dans un insondable soleil.