[Hän oli vuorannut asuntonsa ikkunat]

Hän oli vuorannut asuntonsa ikkunat
valkealla silkkipaperilla joka päästi valon lävitseen                 
mutta esti näkemästä pihan puita
ja pensaita, pihan poikki kulkevia naapureita.
Hän maalasi simpukoita, jotka raottuivat
jonnekin mistä häämötti pehmeä valo,
simpukka simpukan jälkeen ilmestyi kankaalle
ikään kuin elämä olisi ollut hänelle loputon ja suunnaton             
ranta loputtomine ja suunnattomine simpukoineen.
Ehkä hän oli oikeassa, ja me elämme simpukan elämää,             
että kieputamme ja kehräämme helmiäisrihmaa
haavoittavan sirpaleen ympäri
ja raotumme kohti valoa,
joka lopulta meidät tappaa.
Katso nyt näitäkin kovertuneita kierteitä,
eivätkö ne lopulta syöksy jonnekin syvälle?

© Helena Sinervo
Audioproduktion: Literaturwerkstatt Berlin, 2013

Ella había forrado las ventanas de su casa...

Ella había forrado las ventanas de su casa
con un papel de seda blanco que dejaba entrar la luz
pero no permitía ver los árboles
y los arbustos, los vecinos que cruzaban el patio.
Ella pintaba ostras que se entreabrían
hacia algún lugar donde se vislumbraba una luz suave,
una ostra tras otra aparecía en la tela
como si la vida fuera para ella una infinita y enorme playa
con sus infinitas y enormes ostras.
Quizá tenía razón, y nosotros vivimos la vida de una ostra,
retorcemos e hilamos el filamento nacarado
alrededor de una esquirla vulnerable
y nos entreabrimos hacia la luz
que al final nos mata.
Mira bien estas espirales ahuecadas,
no es que se precipitan en algún lugar profundo

Translated by Anna-Leea Häkli