Tämä on herkullinen kala, mutta hyvin ruma, ja siksi se muistuttaa elämää kun se makaa keittiön teräspöydällä niin lopullisesti omasta ympäristöstään riisuttuna. Sen silmissä on vielä meren kirkas kosteus, syvä käänteinen taivas joka vielä voisi kelvata meille mysteeriksi.
                  Jos painat korvasi lähelle voit kuulla meren kuiskaavan sen suurien suomujen alta, ja voit miltei erottaa vaimean viestin joka sen mukana on noussut meren painostavasta syvyydestä. Kaikki syvät vedet ovat pimeitä, se voisi kuiskata, jos se olisi osallinen tästä kielestä, mutta koska se ei ole, se tyytyy vain huokaamaan. Ja miten keveästi meri huokaa kuolleen kalan suomuissa, kuin vilpitön suru siitä ettei elämä ymmärrä itseään kaikissa osallisissaan. Ja miten keveästi meri kuiskaa kuolleen kalan suomuissa kuin nereidi meille tuntematonta nautintoa. Ja miten keveästi meri kuiskaa kuolleen kalan suomuissa kuin aallot jotka tuovat ja vievät ajattelua, ja kaikkia meitä jotka olemme sille alisteisia. 
                  Ja mitä kaikkea vielä meri kuiskaisi kuolleen kalan suomuista, ellei tämä kala olisi illallinen sinulle joka kärsimättömänä odotat katetussa pöydässäsi, katsellen merta joka nälkäisenä liikehtii kuun puoleensavetävässä valossa.