Stefan Moster
deutsch
[Kun Jacasser kuolee]
Kun Jacasser kuolee hän sukeltaa pohjasta ylös valoon kuin lapsena laiturilta mutaiseen veteen, hiekkaa hipaisten takaisin pintaan ja kohti sinistä palloa kiertävää satelliittia. Hän kurottaa kohti lähintä kvasaaria, saa kiinni meteorin tai pari paljain käsin kuin nuorena napsi ahvenet särjistä, viisaita sitaatteja helpoista kirjoista, suomusti lainausmerkit tuntematta häpeää. Tähtien välissä Jacasser on tuuli ja vihdoin taas isän kanssa, molemmat puhdasta henkeä. He ottavat suunnan Alfa Centauriin, kiertävät monoteistien paratiisit ja helvetit uskoen vain tieteiskirjallisuuteen, hitaasti halki galaksien lipuviin jättialuksiin joiden ikkunoista sisään Jacasser kurkistaa kuin lapsena vanhempien makuuhuoneen ovenraosta, näkymä tallentuu mieleen, muuta ei enää ole.
Aus: Jacasser
Helsinki: Otava, 2009
Audioproduktion: Petri Hellgren, Kirjasto 10
[Wenn Jacasser stirbt]
Wenn Jacasser stirbt, taucht er vom Grund hinauf ans Licht wie als Kind vom Steg ins schlammige Wasser, kurz den Sand berühren, dann zurück an die Oberfläche und hin zum Satelliten, der die Kugel umkreiset. Er reckt sich dem nächsten Quasar entgegen, erwischt einen Meteoriten oder zwei mit bloßen Händen, so wie er in jungen Jahren die Barsche zwischen den Plötzen herauspickte, kluge Zitate aus einfachen Büchern, die Gänsefüßchen abschuppte ohne Scham zu empfinden. Zwischen den Sternen ist Jacasser der Wind und endlich wieder beim Vater, beide reiner Atem. Sie schlagen die Richtung zum Alfa Centaur ein, machen einen Bogen um die monotheistischen Paradiese und Höllen, glauben nur an die wissenschaftliche Literatur, an langsam durch die Galaxien gleitende Riesenraumschiffe, durch deren Fenster Jacasser hineinlugt wie als Kind durch den Türspalt zum Elternschlafzimmer, der Anblick wird gespeichert, sonst gibt es nichts mehr.