JELEN

Najstrašnejša skala, bela bela želja.
Voda, ki izviraš iz krvi.
Naj se mi oži oblika, naj mi zdrobi telo,
da bo vse v enem: žlindra, okostja, prgišče.

Piješ me, kot bi mi izdiral barvo duše.
Lokaš me, mušico v drobnem čolnu.
Razmazano glavo imam, čutim, kako so se
gore naredile, kako so se rodile zvezde.

Spodmaknil si mi svoje teme, tam stojim.
Poglej, v zraku. V tebi, ki si zdaj zlit in
moj. Zlate strehe se ukrivljajo pod nama,

pagodini listi. V ogromnih svilenih bonbonih
sem, nežen in trdoživ. Meglo ti potiskam v
sapo, sapo v božjo glavo v mojem vrtu, jelen.

© Tomaž Šalamun
Aus: Živa rana, živi sok
Maribor : Založba Obzorja, 1990
Audioproduktion: Študentska založba

HIRVI

Kauhistuttava kallio, valkea valkea tahto.
Vesi, joka virtaa verestä.
Kaventukoon hahmoni, hajotkoon ruumiini,
jotta kaikki olisi yhtä: kuona, luusto, hyppynen.

Juot minua kuin repisit sielustani väriä.
Latkit minua, kärpästä pikku purtilossa.
Pääni on ryvettynyt, tunnen, kuinka vuoret
ovat kohonneet, kuinka tähdet syntyneet.

Vedit päälakesi altani, tässä minä seison.
Katso, ilmassa. Sinussa, nyt olet yhtä ja
osa minua. Kultaiset katot kaartuvat allamme,

pagodinlehtinä. Olen silkkisissä jättikarkeissa,
hellä ja sitkeä. Työnnän usvaa hengitykseesi,
hengityksesi jumalanpäähän puutarhassani, hirvi.

Translated by Kari Klemelä & Anni Sumari


In: Tomaž Šalamun: Glagoli sonca

Mladinska knjiga, 1993