Lieven Ameel 
ÜbersetzerIn

auf Lyrikline: 1 Gedichte übersetzt

aus: finnisch nach: niederländisch

Original

Übersetzung

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa

finnisch | Saila Susiluoto

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
jossa lumihiutaleet kuin valaistut leijat
jossa kaltevat pilvet repeilevät matkan painosta
meri on syltynharmaa tyrske, sieltä haetaan aina jotain
kirkkaanvärisin lautoin, suruun opetellen.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Oli jokin ilta ja elokuvia ulkona ja valoja ja loistavia tuoleja
lampun lasiriekaleet ja kilisevät sydämet, tuulen suuri koneisto
kaikki muuttuu purjeeksi kun tarpeeksi puhaltaa.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Kuin näkisi esineistä enää varjon
olemuksen jolla ei ole käyttöä
joka on vain pimeän ja valon äänetöntä liikettä
ja pisteiden ja viivojen vimmaa muodosta pois:
punainen kannu hajoaa, nimi katoaa
sormilla värähtelevät mustelmat
ovat enemmän totta kuin sormet.

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
rävähtää syksyn keltainen lakana,
kaislojen himmenevät heilurit vasten veden teräsvaijeria.
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Taivas on oikeastaan sinistä pleksiä
jota sinä pitelet kättesi välissä
ja kyllästyttyäsi päästät otteen
ja pingotettu muovi väpättää tiehensä.
Ja onko tuo taivaansininen pallo vai maisemassa reikä
kaikki muistuttaa toisesta
sillä tavoin olen avain kipuusi, tai ehkä ohimennen jää mykistää meidät.

Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa
lyön pääni hanaan ja seiniin ja kulmiin
jotta se mikä minussa on tiellä aina
väistyy eikä tule takaisin.
Suojatien vilkkuvat vastakohdat.
Ja kaduilla syksyn värit, pimeän, raudan ja ysköksien:
eikö tuo tyttö näe
hänen puseronsa on mustelmilla hänen mekkonsa valuu verta.

Jos ei edes menetys pidä meistä kiinni
kuka pitäisi

                    yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Tuuli henkii hopeakuulia kuperassa yössä
höyhenkorkeassa yössä
tuijotan liikennevaloon joka välkkyy keltaista. Kerro valo.
Tarkoittaako tämä lähtöä vai pysähdystä
hätäisiä muistoja auringosta
vesiä lainehtivalla kadulla
sade jota kutsut mustaksi näkyy läpi
niin kaikki mikä todella tekee kipeää.

Kun aukeava ovi repäisee kädestä nahan
Yhä hiljalleen hämärtyvässä maailmassa.
Kun lauseet ja merkitys katoavat
ja väreily on liikettä joka ei tiedä suuntaansa
ilmaa haukkovissa liekeissä, taivaanrajan mustuneissa pilvissä
katujen enteilevässä hiljaisuudessa ja tuulisten peltojen
putoavien koneiden uumenissa
maailmanakselin natisevassa liikkeessä
kylmettyneiden tähtien kierrossa
käteen putoavassa lumihiutaleessa

yhä hiljalleen, yhä hiljalleen

© Saila Susiluoto
aus: Missä leikki loppuu
Helsinki: Otava, 2007
Audio production: 2010, Kijasto 10 / Helsinki City Library

Al maar zachtjes in de schemerende wereld

niederländisch

Al maar zachtjes in de schemerende wereld
waarin sneeuwvlokken als verlichte vliegers
waarin schuine wolken uiteenrafelen onder druk van de reis,
de zee is een zultgrijze branding, waar men altijd iets gaat halen
met helderkleurige vlotten, verdriet lerend
Al maar zachtjes in de schemerende wereld.
Het was avond en er waren films buiten en lichtjes en stralende stoelen,
de glasflarden van een lamp en klingelende harten, de grootse machinerie van de wind,
alles wordt zeil als je maar lang genoeg blaast.
Al maar zachtjes in de schemerende wereld.
Alsof je van voorwerpen nog slechts de schaduw zou zien
een voorkomen zonder nut
niet meer dan de geluidloze beweging van duisternis en licht
en het woeden van punten en lijnen weg van de vorm:
de rode kan verbrijzelt, de naam verdwijnt,
van vingers trillende kneuzingen
zijn echter dan vingers.
 
Al maar zachtjes in de schemerende wereld
klappert het gele laken van de herfst,
de vervagende slingers van het riet tegen de stalen kabel van water.
Al maar zachtjes in de schemerende wereld.
De hemel is eigenlijk blauw plexi
dat jij tussen je handen houdt
je laat los als je het beu bent geraakt
en het opgespannen plastic flappert weg.
En is dat daar een hemelblauwe bal of een gat in het landschap,
alles herinnert aan een ander
zo ben ik de sleutel van je pijn, of misschien verstomt het ijs ons in het voorbijgaan
 
Al maar zachtjes in de schemerende wereld
sla ik mijn hoofd tegen de kraan en tegen muren en hoeken
opdat wat bij mij in de weg zit altijd
uit de weg gaat en niet meer terug zou komen.
De glanzende contrasten van het zebrapad.
En op straat de kleuren van de herfst, van duisternis, van ijzer en spuugsel:
ziet dat meisje niet
haar trui is vol kneuzingen haar jurk bloedt.

Als zelfs verlies ons niet vasthoudt,
wie zou het

al maar zachtjes in de schemerende wereld
De wind ademt zilveren kogels in de bolle nacht,
in de vederhoge nacht
ik staar naar het verkeerslicht dat geel glinstert. Vertel eens, licht.
Betekent dit vertrek of stilstand
gehaaste herinneringen aan de zon
waters over een deinende straat
de regen die je zwart noemt is doorzichtig
zo ook alles wat werkelijk zeer doet.

Wanneer een opengaande deur de huid van je hand scheurt,
Al maar zachtjes in de schemerende wereld.
Wanneer zinnen en betekenis verdwijnen,
en een rilling beweging is die zijn richting niet kent
 in naar lucht happende vlammen, in zwart geworden wolken aan de hemelgrens,
in de voorspellende stilte van straten en van vurige velden, in de ingewanden van vallende machines
in de knarsende beweging van de wereldas,
in de wenteling van verkilde sterren,
in een op de hand vallende sneeuwvlok

al maar zachtjes, al maar zachtjes

Vertaling: Lieven Ameel