Raija Hämäläinen 

Übersetzer:in

1.

Kun fotoni on kerran koskettanut toista niin

yhden mittaaminen vaikuttaa toiseen jopa sadan-

neljänkymmenen kilometrin matkan takaa

Niin kuin ne muistaisivat toisensa

Taajuudet toimivat

Ilman katsojaa niillä ei ole tätä ominaisuutta

Olen nähnyt pienen pieniä sumuhiutaleita Leijumassa aaltoina

Enempään eivät silmäni pysty Mutta olen tuntenut

jonkin vieraan ja pelottavan käsittämättömän läheisyyden

Pelkään niitä ymmärryksen hetkiä jotka jäävät tulematta

Eliminoivat ymmärrystä omasta päästäni

Tahtoisin huutaa apua mutta en tunne sitä kieltä

Äänelläni ei ole kantavuutta Ei kaikua

Kuka pitää minua todellisena

2.

Ehkäpä se on ihmisen kehoon levinnyt

solu joka innostaa tappamaan

Silloin tällöin vilahtava hyvyys on epätavallinen

sattuma Miksi me muuten rakennamme raunioita

Kävelemme luiden päällä Syömme niitä mullasta versoneen

ruuan mukana ettei siemen katoaisi

Miksi meille sitten on annettu sana tai tavu joka

selittää sydämen tuskan ja huolen toistaa

itseään kymmeniä tuhansia vuosia kun minä

olen vain palamaan sytytetty tikku ja sammun

ennen kuin merkitys avautuu

Vai onko kyse kokeilusta joka eristi fotoneja

Alkuaineeseen tuli puutoksen aiheuttama oikosulku

Jumala leikkii kanssamme Me etsimme vasta nimeä

ja omia kasvojamme

1.

Se hiljaisuus joka nyt on ympärilläni

Se minun omaa kuuluvaa ääntäni tukeva hiljaisuus 

on kohta kuin rypistetty paperi

ennen kаnnаtinpаlkkien huojumista

Tämä asumiseen osoitettu symbolinen talo

ei ole myytti Meidän elämämme ovat artefakteja jotka

kätkevät sisälleen faktoja

Kaikkein vanhin ja turhin meistä on pieni osa jumalaa 

joka luojana erehtynyt Olemassaolomme sinänsä

on luku jota etsit yrittäessäsi jakaa

äärettömyyttä

Hiljaisuus on tulevaisuuden heijastus menneen pinnalla 

sen näkemiseen sinulla ei ollut silmiä

Tässä hiljaisuudessa et kuule omaakaan ääntäsi 

2.

Nuoruus on mehukas kuin suoputken varsi

Kasvukohdat jatkokohdat Halu

siirtää jotain konkreettista ja elävää läpinäkyvään

kuolemaan on mahdotonta ilman pimeää kappaletta

Sinä opit sen oman lämpimän ja höyryävän veresi kautta

sen mikä purskahtaa ulos suonistasi

kun aika haluaa kaikin voimin kääntää

lehteä Matkimiseen ei anneta tilaisuutta

Talot ovat todellisia Sieluttomia

Kuolemakin on niistä poistunut

3.

Seuraan sinua peilistä kun katsot

itseäsi Sinä et näe minua

Ohitat päivän kuluessa toistuvasti

neliskulmaisen hiljaisuuden Käännyt poispäin 

ovaalista Peilin muoto ei ole määräävä

Tämä kieli on viron kieli ja kuuluu 

esoteeriseksi muuttuneelle joukolle 

joka on asunut tässä maassa tuhansia 

vuosia Nyt olet sanaton puolikuuro 

ja sokea Vaikka puhut kuulet ja

näet Olet niin kaunis liikutellessasi 

eviäsi ja koko maailma ymmärtää sinua

1.

Onko pelkomme kestävää Onko ahneutemme

puhdasta Uhrina olemisen tunteet tosiaan niin viattomat

Tärkeä persoona tässä katsauksessa on kuitenkin laskuvarjoa

esittävä salkku Ennen valloituksia vaikutusvaltaa ja sotaa

Harjoittelemme joka tapauksessa pelonsietoa Puhumme

kiihkeästi rauhasta aivan kuin tuntisimme salkkuun

piilotetut salaiset sopimukset syntymästämme saakka

Tutkimme tietysti pelin hienouksia Salkkujahan on

valtavan paljon. Onneksi ei ehdi syventyä kaikkiin

Annamme ymmärtää että uskomme Että totuus

herättää kuolleet

mutta pelkäämme ennen kaikkea itseämme

2.

Mutta se yksi on taistelupaikalla tosiaan yksin

Kidutuksen ja kuolinkamppailun keskellä kukaan ei mieti

miten jännittävää on pelata shakkia Valhalla

on yhtä tyhjä kuin helvetistä pelastuneen muisti

3.

Jumala on metafora Perustuu näkeviin silmiin

Onkohan hän sokeutunut kun me emme

enää pelkää Olemmeko muuttuneet kaikin puolin

arvoituksiksi ja pelkästään luomiskertomuksen symmetrisyyden

nimissä sunnuntai on jätetty vapaaksi siksi että

kaikkea elävää hävittävä laji voidaan ottaa takaisin

tilavassa sängyssä ergonomisella patjalla

aamuauringon hellässä syleilyssä

herää ja venyttelee makoisasti

täysin levännyt pariskunta

ilman mitään pusseja silmien alla

tarjoillaan kahvia ja pullasarvia

jotka eivät murene

sillä tässä sängyssä ei ole murusia

tähän eivät koskaan hyppää lapset

niin että patjan jouset pongahtavat

eikä tule kuuloonkaan että vuoteeseen

loikkaisi kuratassuinen koira

lakanat vaihtuvat kuin itsestään

eikä täkki siirtyile vastenmielisesti

pussilakanan toiseen päähän

moitteettomalla päiväpeitteellä lepää avattu kirja

jota kukaan ei koskaan lue

täällä ei kiusaa yksikään kärpänen

eikä vaani pölykiehkura

tässä vuoteessa nukkuva pari viettää säännöllistä

ja kumpaakin täysin tyydyttävää

sukupuolielämää

hiljattain käytiin myös

tantraseksin kursseilla

siksi on tarpeetonta lisätä

ettei tässä vuoteessa uneksita syrjähypyistä

saati että siihen heittäytyisi

yksikään salarakas

tässä ei kukaan kuorsaa viinapäissään

eikä kukaan kaipaa entistä hellyyttä

hehkuen hiljaa tuskissaan

loputtoman synkässä syksyn yössä

kaikki toimii ilman ahdistusta

juuri tällainen vuode

tällaisessa makuuhuoneessa

on asetettu näytteille

erääseen ostoskeskukseen

jotta voisit suoda sen itsellesi

koska olet sen arvoinen

minä sanon ostoskeskus

ja ajattelen

että täältä hankitaan elämää ja unia

uskoen että ne on saatu edullisesti

jopa kaksi tai useampi yhden hinnalla

puoleen hintaan

oi ostoskeskus

sinä monien pyhiinvaeltajien määränpää

pilven reuna ja paratiisi

(sänkyparatiisi

mattoparatiisi

verhoparatiisi

terveysparatiisi

karkkiparatiisi

kumiparatiisi)

sillä täällä on kaikki

niin taivaallisen kaunista ja hyvää

ja ihmiset ostoskeskuksessa

ohittavat unelmiensa makuuhuoneen

ja ajattelevat omia makuuhuoneitaan

kuten minäkin

siellä piehtaroi yöllä vieressäni

poika kovassa kuumeessa

kultaista aamua ei huomattu heti

ikkunat olivat sumuiset

niin kuin koko olemus

ja silmissä tanssivat pisteet

mutta ne saattoivat olla myös briljantinvihreitä

roiskeita

kaksitoista vuotta vanhalla tapetilla

siitä talvesta kun lapsilla oli vesirokko

me ohitamme ostoskeskuksessa unelmien makuuhuoneen

kuuletko – unelmat repeilevät kuin käytetyt vuodevaatteet

vain yksi nukkuu makeasti ja surutta

on hetken aikaa miettimättä ja uneksimatta

heittiö kovalla penkillä

kunnes turvamies häätää hänet paratiisista

ja uni on kesken ja unelmat myös

ja ensimmäiset kylmät ilmat ovat saapuneet

Vanha mies

yksijalkainen

ainoan elämänsä varassa

kyyryssä muurin kolossa

maassa kerjuurasia

joka ei millään enää muista

margariinin makua

miten kauan on kestänyt

kuiva kärsimys

joka muutti

poskesi pergamentiksi

jolla tänään vuotaa hiljaisena norona

tämän kevään ensimmäinen sade

mitä et varmaankaan

uskonut enää näkeväsi?

rasiaan sujautettu lantti

kummin päin putoat –

toisella puolella toivo

toisella epätoivo

kuten silmissäkin

kun kysyt minulta hiljaa:

saisinko tervehtiä sinua?

Ellet heti tule puutarhaani

mantelipuun ja kriikunan kukat kuihtuvat

tuomen tuoksu haihtuu

ellet sinä tule

putoilevat luumunkukat

ja vanhojen omenapuiden

keväinen valkeus

lentää viileässä aamutuulessa voikukkamatolle

ellet heti tule

avautuvat pionien jättiläiskukinnot

tuoksuu jasmiini ja ruoho

ja ensimmäiset mansikat

ellet sinä tule

kerään pensaista herukkasadon käymään

viiniksi

pulputtamaan verenkierron tahtiin

ja nostan perunat hiirenpesien

peittämästä pellosta

ellet heti tule

pidät minua vain surkeana valehtelijana

tyhjässä kuihtuneessa puutarhassa

kuran ja hallaöiden keskellä

ellet sinä tule

loppuu kirkastunut kesäviini

joka lisää lumen makuun pionien sulkeutuneiden

sydänten siitepölyä

jos tulet vasta silloin

kuolema tuli metsästä

kumisaappaat jalassa

koirien hullunkova haukku

ajoi minut pihalle

seisoi ja tuijotti

meidän taloa

kolkko ja resuinen hallitsija

viittasi kädellään

ja kaikki vaikeni

sydän totteli

lakkasi lyömästä

mutta se ei nähnyt minua

oli kai pimeä

huusi ja huusi vierasta nimeä

melkeinpä vastasin

melkeinpä tiesin

minä niin minä se varmaan olinkin

mutta sitten autonvalojen säteissä

pimeys viipyi vielä käsissä

sinä toit leipää ja lapset koulusta

kutsuit sisään

tyhjän pihan loukusta

Ajattelen koko ajan rahaa

Että sitä ei ole

Mittaan matkapuhelujen pituutta

En niiden sisältöä

Pyrin puhumaan hyvin lyhyesti

Ja alan änk änk änkyttää

Ensi kertaa elämässä

En saa sanaa suustani

Ajattelen rahaa

Vierittelen kädelläni

Viimeistä hopeista pidän kielen alla

Että sen voisi kerran painaa luomilleni

peläten että muuten

haudataan silmät auki

Ajattelen

      miten kalliiksi sekin vielä

                         tulee

Ajattelen nollaa

             pyöreämuotoista

elämän velkojen perässä

Koko ajan ajattelen

Muurahainen

jonka koukin ylös koivunmahlapurkista

ei kuollut

eikä kuollut,

vaikka surmasin sitä jo viidettä kertaa,

rusensin oikean käden peukalon ja etusormen

välissä rikki,

hukutin tiskiveteen,

hiersin lusikalla,

mutta se ryömi esiin tiskialtaasta,

tummanruskeana ja tuntosarvet ojossa

käveli kiireesti kuudella jalalla

yhä siihen yhteen suuntaan

välähti mielessä,

että armahtaisiko,

heittäisi pihalle,

antaisi elää,

jos tunnistaisin sen askeleet kaikkien

muiden muurahaisten joukosta

olisin muurahaisten Jumala.

Mutta kun en tunnista.

Kauniit vanhat naiset sanoivat tule pois

tule meidän joukkoomme

Tule istumaan tähän pitkälle penkille

Me teemme sinulle tilaa keskellemme

sillä kun me lähdemme

täältä pimeään

pitää sinun jäädä

panna kädet polville

ja sanoa

olen kaunis vanha nainen

pitkällä penkillä

tämän maailman laidalla

Demokratia. Se on tavallaan kastijärjestelmä,

kaikki ihmiset jakautuvat orjiin, kerjäläisiin,

rosvoihin ja henkivartijoihin. Sen lisäksi on olemassa

kesteihin kuulumattomia yhteisöjä.

Kaikkein korkein, kunnioitetuin ja rikkain kasti on

tietysti rosvot. Suurempien rosvojen suuruutta

ei uskalleta edes kadehtia, se liikkuu ja luo ja liehuu

ja polvesta toiseen kaikuu, suuremmista suurempaa ei ole

vielä kukaan nähnyt silmästä silmään, turhaan

sinun ei pidä lausua suuren rosvon nimeä. Älä

nimittele. Älä sano rosvoa rosvoksi, orjaa orjaksi äläkä

edes kerjäläistä kerjäläiseksi, he kaikki voivat

pahastua. Erityisesti orjat, ja kaikkein suurin voima

onkin orjien voima, rosvotkaan eivät pelastuisi

orjien vihalta, elleivät orjat olisi tottuneet orjailemaan,

ja kaikkein suurin rangaistus orjalle on kuulla: sinua

ei tarvita enää. Tästä päivästä lähtien

palveluksiasi orjuuttasi ei enää tarvita. Mitä siis tehdä?

Kastiin kuulumaton orja ei ole mitään, kastin ulkopuoliset

yhteisöt ovat ankaria, vielä ankarampia kuin kerjäläiset,

ankarampia kuin henkivartijat. Orja taantuu, hänestä tulee

muiden orjien orja, orjien orjien orja, orjien orjien orjien

orjien orjien orjia on joka paikassa ja niitä tulee

koko ajan lisää. Sen tähden, orja, valitse, valitse mitä

tunnet, mitä ajattelet, suorita testit kunnolla.

Yleisessä paniikissa vain jotkut kerjäläiset pysyvät rauhallisina,

ulkoisesti rauhallisina, henkivartijoiden kasvoilta heijastuu pelko

ja kauho, masennus ja toivottomuus, avatkaa ihmeessä nopeammin

se televisio, näyttäkää meille demokratiaa, miten

kapinallisten päät lentävät ja veri vuotaa, miten palavat

talot ja kaupungit, miten lentäjät tanssivat ohjaamossa, näyttäkää

huutavia ihmisiä, raksahtelevia leukaluita, räjähtäviä autoja,

jatkuvasti uudelleen syntyviä ja muotoansa muuttavia

terminaattoreita, enemmän terminaattoreita, niitä joiden käsissä

on viimeinen eräpäivä, jotka kerran tekevät lopun tästä kaikesta,

ja niin koittaa demokratiallekin iankaikkisuus, lopullinen toivo.

Hävinneen hyväksi laulan,

sillä voittajalle laulavat kaikki;

murheisen edessä painan pääni.

Maailmasta luopuva luo,

löytää unessa maailmansa;

totuuden sietäjän salavoimaa

ja suuruutta ei tunne kukaan.

Hävinneen hyväksi laulan

ja ilman jääneen iloksi:

hylätyn seppelöin, hänen

otsalleen huuleni painan -

sille ken jaksaa selkoa

saamatta kantaa koko elämänsä

keveästi ja selkä suorana,

olen pohjiani myöten uskollinen.

Talo meren rannassa

tuntee aina olevansa laiva,

tuskin rantautunut.

Joka yö se lähtee reissuun

pitkin loputtomia valtameriä,

aikoja ja avaruuksia.

Sen ympärillä ajelehtii tähtiä,

sen sydämessä itkee tulisija

jota kukaan ei sytytä.

Niin kuin koira ikävöi isäntäänsä

niin myös talo meren rannassa

odottaa omaa kapteeniaan.

See mikä on, on ilmaistavissa

eräällä toisella kielellä,

jonka unohdamme syntyessämme.

Joskus kuitenkin pari sanaa muistuu mieleen

esimerkiksi merenrannalla kävellessä,

ilman ajatuksia, vailla huolen häivää,

ilman yhtään eurosenttiä...

Kivet puhuvat sitä verkalleen

mutta täysin ilman aksenttia.

Liekehtivä, liikkumaton aurinko

surmasaaren yllä

ja Ajan valkokivinen maja.

Sanotaan, että talossa

on ikuisuuden aarre,

ja kun kerran niin sanotaan,

varmaan se niin onkin.

Pöydällä on kannu,

sen vieressä lasi.

Ken siitä juo, hän unohtaa

oman nimensäkin,

menettää hahmonsa,

muuttuu hiekanjyväseksi

surmansaaren sokaisevalla rannalla.

Kirurginveitsi ja metronomi

isäni pianon päällä

pitivät yhdessä yllä hiljaisuutta

kun olin lapsi.

Vasta nyt, aikaa myöten,

olen ruvennut kuulemaan,

ymmärtämään

niiden kummallisia tarinoita.

Ihmeellisen ohueksi ne hiovat ajan.

Ja minä rakastan Sinua

koska rakastan Sinua.

Miksi tapaisimme -

olet minulle ilmaa.

Kaikkialla läsnä.

Kaikkien niiden puolesta

jotka ovat eksyneet ulkomerellä,

kaikkien niiden puolesta

jotka ovat aikansa tuhlanneet,

rukoilen tänään

kynttilöiden hiipuvassa valossa

tuskaisen, väsyvän sydämen

viimeisin voimin.

Tulkaa

kulkurit, huijarit, kerjäläiset,

irtolaiset ja kurtisaanit,

parittajat ja ennustajat,

laiskurit, valehtelijat, narkomaanit,

rosvot, elostelijat, juoppohullut:

te pelokkaat, nälkäiset, viluiset,

te isättä maailmaan tulleet,

te maailman vieroksumat,

te hairahtuneet ja ahdistuneet -

tänä yönä te saatte levätä

pehmeimmillä sijoilla.

Teille katan pöytäni,

hienot viinit ja parhaat ruuat -

tulkaa, tulkaa.

Minä tunnistan teidät,

vertanne virtaa minussakin...

Vain yhden edessä portti sulkeutuu.

Vain sinua en tunne, sadisti.

Karu ja niukka on pohjoisen maan valo.

Täällä rekeä vetävät raskaat varjot,

vartioivat pöllöt, sudet.

Sana risahtelee hampaissa.

Minä en tiedä, en osaa olla täällä,

kylmetyn historian kynsissä.

Kaikki rajat ovat häkkejä,

jokainen tarina lukossa.

Se mistä minä puhun on

pölyhiukkasen tanssi

pohjattomassa auringossa.