Kaisa Ijäs
Kulkekaamme
Kulkekaamme
Jos on totta, että olet ystäväni, punokaamme tiemme lauluista
kulkekaamme kuin verkkaiset ratsut, päät tuulesta vinoina
ja varokaamme joutumasta valteiksi vihollisten taskuihin
kulkekaamme ohi salien, joissa nieleville luvataan notkuvia pöytiä
heidän luoksensa, joiden maljoissa jumalten kielet ovat kuolleet
kulkekaamme ohi seinien, joille ammuttiin nimettömät luodit
heidän luoksensa, joiden rohkeutensa ei pettänyt
kulkekaamme ohi koirien, jotka nuolevat tyranniensa kättä
heidän luoksensa, joiden luona kukkivat valppaat puutarhat
kulkekaamme vastasyntyneiden huoneisiin ja niiden
huoneisiin, joiden vierestä veitset viuhahtivat
sillä aika kuin silmäpuoli herttuatar heittää
veitsistä kruunuja viattomien päihin, ja vasta
suljettujen luomiemme alla, meille lupaamansa
lainan maksaa kohtalon piinaava kaiku.
Jos on totta, että olet ystäväni, punokaamme tiemme tuulesta
sillä olen kyllästynyt pikkusieluisten pilkkaan, valheisiin mieleni näykkiä
ja olen väsynyt kesyttämään tutkaani, joka öisin turhaan ulvoo järjen kuuta.
Kulkekaamme niin kuin päivät, jotka tulevat meistä huolimatta
tule, olemme täällä viimeistä kertaa.