Aki Salmela
[Kaikki kirjallisuus käsittelee lopulta vanhenemista ja sitä mitä voitaisiin kutsua]
[Kaikki kirjallisuus käsittelee lopulta vanhenemista ja sitä mitä voitaisiin kutsua]
Kaikki kirjallisuus käsittelee lopulta vanhenemista ja sitä mitä voitaisiin kutsua olemisen rajoiksi. Oikeassa olemisen. Väärässä olemisen. Hapuileva lause resonoi eräänlaista rehellisyyttä, joka löytää vastineensa maailmasta. Yhä useampia vastineita, tämä on huolella eletty tila. Tämä on mikä hyvänsä irtonainen mieli maailmassa, jotain mikä voisi muistuttaa meitä molempia. Sydän, pieni kauhistunut lihas irtipäässeen olemisen häkissä. Sanat kaikuvat muistoja, kokemuksia, jotain mitä voitaisiin kutsua ajatteluksi. Missä mielessä ihminen on järjestäytynyt olento? Ajattelit Hölderliniä tornissaan. Ajattelit epätoivoa, jolla ei ole mitään erityisempää muotoa. Kaikki on mahdollista, jos antaudut kaiken hirviömäiselle mahdollisuudelle. Että yhtäkkiä jokin pieni kukka puhkeaa myös tässä; että kytkökset eivät koskaan johda perille saakka, mutta tämä on yksiselitteisesti romanttista puhetta. Jokaisen mahdottomuuden alla on uusi mahdollisuus. Tartu mihin hyvänsä mieleiseesi; mielesi erittelee kokemuksesta merkityksellisiä muotoja. Ja miksi tämän pitäisi olla jotain muuta