Raija Hämälainen 

Translator

1.

Se hiljaisuus joka nyt on ympärilläni

Se minun omaa kuuluvaa ääntäni tukeva hiljaisuus 

on kohta kuin rypistetty paperi

ennen kаnnаtinpаlkkien huojumista

Tämä asumiseen osoitettu symbolinen talo

ei ole myytti Meidän elämämme ovat artefakteja jotka

kätkevät sisälleen faktoja

Kaikkein vanhin ja turhin meistä on pieni osa jumalaa 

joka luojana erehtynyt Olemassaolomme sinänsä

on luku jota etsit yrittäessäsi jakaa

äärettömyyttä

Hiljaisuus on tulevaisuuden heijastus menneen pinnalla 

sen näkemiseen sinulla ei ollut silmiä

Tässä hiljaisuudessa et kuule omaakaan ääntäsi 

2.

Nuoruus on mehukas kuin suoputken varsi

Kasvukohdat jatkokohdat Halu

siirtää jotain konkreettista ja elävää läpinäkyvään

kuolemaan on mahdotonta ilman pimeää kappaletta

Sinä opit sen oman lämpimän ja höyryävän veresi kautta

sen mikä purskahtaa ulos suonistasi

kun aika haluaa kaikin voimin kääntää

lehteä Matkimiseen ei anneta tilaisuutta

Talot ovat todellisia Sieluttomia

Kuolemakin on niistä poistunut

3.

Seuraan sinua peilistä kun katsot

itseäsi Sinä et näe minua

Ohitat päivän kuluessa toistuvasti

neliskulmaisen hiljaisuuden Käännyt poispäin 

ovaalista Peilin muoto ei ole määräävä

Tämä kieli on viron kieli ja kuuluu 

esoteeriseksi muuttuneelle joukolle 

joka on asunut tässä maassa tuhansia 

vuosia Nyt olet sanaton puolikuuro 

ja sokea Vaikka puhut kuulet ja

näet Olet niin kaunis liikutellessasi 

eviäsi ja koko maailma ymmärtää sinua

1.

Kun fotoni on kerran koskettanut toista niin

yhden mittaaminen vaikuttaa toiseen jopa sadan-

neljänkymmenen kilometrin matkan takaa

Niin kuin ne muistaisivat toisensa

Taajuudet toimivat

Ilman katsojaa niillä ei ole tätä ominaisuutta

Olen nähnyt pienen pieniä sumuhiutaleita Leijumassa aaltoina

Enempään eivät silmäni pysty Mutta olen tuntenut

jonkin vieraan ja pelottavan käsittämättömän läheisyyden

Pelkään niitä ymmärryksen hetkiä jotka jäävät tulematta

Eliminoivat ymmärrystä omasta päästäni

Tahtoisin huutaa apua mutta en tunne sitä kieltä

Äänelläni ei ole kantavuutta Ei kaikua

Kuka pitää minua todellisena

2.

Ehkäpä se on ihmisen kehoon levinnyt

solu joka innostaa tappamaan

Silloin tällöin vilahtava hyvyys on epätavallinen

sattuma Miksi me muuten rakennamme raunioita

Kävelemme luiden päällä Syömme niitä mullasta versoneen

ruuan mukana ettei siemen katoaisi

Miksi meille sitten on annettu sana tai tavu joka

selittää sydämen tuskan ja huolen toistaa

itseään kymmeniä tuhansia vuosia kun minä

olen vain palamaan sytytetty tikku ja sammun

ennen kuin merkitys avautuu

Vai onko kyse kokeilusta joka eristi fotoneja

Alkuaineeseen tuli puutoksen aiheuttama oikosulku

Jumala leikkii kanssamme Me etsimme vasta nimeä

ja omia kasvojamme

1.
Onko pelkomme kestävää Onko ahneutemme
puhdasta Uhrina olemisen tunteet tosiaan niin viattomat
Tärkeä persoona tässä katsauksessa on kuitenkin laskuvarjoa
esittävä salkku Ennen valloituksia vaikutusvaltaa ja sotaa
Harjoittelemme joka tapauksessa pelonsietoa Puhumme
kiihkeästi rauhasta aivan kuin tuntisimme salkkuun
piilotetut salaiset sopimukset syntymästämme saakka
Tutkimme tietysti pelin hienouksia Salkkujahan on
valtavan paljon. Onneksi ei ehdi syventyä kaikkiin
Annamme ymmärtää että uskomme Että totuus
herättää kuolleet
mutta pelkäämme ennen kaikkea itseämme

2.
Mutta se yksi on taistelupaikalla tosiaan yksin
Kidutuksen ja kuolinkamppailun keskellä kukaan ei mieti
miten jännittävää on pelata shakkia Valhalla
on yhtä tyhjä kuin helvetistä pelastuneen muisti

3.
Jumala on metafora Perustuu näkeviin silmiin
Onkohan hän sokeutunut kun me emme
enää pelkää Olemmeko muuttuneet kaikin puolin
arvoituksiksi ja pelkästään luomiskertomuksen symmetrisyyden
nimissä sunnuntai on jätetty vapaaksi siksi että
kaikkea elävää hävittävä laji voidaan ottaa takaisin

tilavassa sängyssä ergonomisella patjalla
aamuauringon hellässä syleilyssä
herää ja venyttelee makoisasti
täysin levännyt pariskunta
ilman mitään pusseja silmien alla

tarjoillaan kahvia ja pullasarvia
jotka eivät murene
sillä tässä sängyssä ei ole murusia

tähän eivät koskaan hyppää lapset
niin että patjan jouset pongahtavat
eikä tule kuuloonkaan että vuoteeseen
loikkaisi kuratassuinen koira

lakanat vaihtuvat kuin itsestään
eikä täkki siirtyile vastenmielisesti
pussilakanan toiseen päähän

moitteettomalla päiväpeitteellä lepää avattu kirja
jota kukaan ei koskaan lue

täällä ei kiusaa yksikään kärpänen
eikä vaani pölykiehkura

tässä vuoteessa nukkuva pari viettää säännöllistä
ja kumpaakin täysin tyydyttävää
sukupuolielämää
hiljattain käytiin myös
tantraseksin kursseilla

siksi on tarpeetonta lisätä
ettei tässä vuoteessa uneksita syrjähypyistä
saati että siihen heittäytyisi
yksikään salarakas

tässä ei kukaan kuorsaa viinapäissään
eikä kukaan kaipaa entistä hellyyttä
hehkuen hiljaa tuskissaan
loputtoman synkässä syksyn yössä

kaikki toimii ilman ahdistusta

juuri tällainen vuode
tällaisessa makuuhuoneessa
on asetettu näytteille
erääseen ostoskeskukseen

jotta voisit suoda sen itsellesi
koska olet sen arvoinen

minä sanon ostoskeskus
ja ajattelen
että täältä hankitaan elämää ja unia
uskoen että ne on saatu edullisesti
jopa kaksi tai useampi yhden hinnalla
puoleen hintaan
oi ostoskeskus
sinä monien pyhiinvaeltajien määränpää
pilven reuna ja paratiisi
(sänkyparatiisi
mattoparatiisi
verhoparatiisi
terveysparatiisi
karkkiparatiisi
kumiparatiisi)
sillä täällä on kaikki
niin taivaallisen kaunista ja hyvää

ja ihmiset ostoskeskuksessa
ohittavat unelmiensa makuuhuoneen
ja ajattelevat omia makuuhuoneitaan

kuten minäkin
siellä piehtaroi yöllä vieressäni
poika kovassa kuumeessa
kultaista aamua ei huomattu heti
ikkunat olivat sumuiset
niin kuin koko olemus
ja silmissä tanssivat pisteet
mutta ne saattoivat olla myös briljantinvihreitä
roiskeita
kaksitoista vuotta vanhalla tapetilla
siitä talvesta kun lapsilla oli vesirokko

me ohitamme ostoskeskuksessa unelmien makuuhuoneen
kuuletko – unelmat repeilevät kuin käytetyt vuodevaatteet
vain yksi nukkuu makeasti ja surutta
on hetken aikaa miettimättä ja uneksimatta
heittiö kovalla penkillä
kunnes turvamies häätää hänet paratiisista

ja uni on kesken ja unelmat myös

ja ensimmäiset kylmät ilmat ovat saapuneet

Vanha mies
yksijalkainen
ainoan elämänsä varassa
kyyryssä muurin kolossa
maassa kerjuurasia
joka ei millään enää muista
margariinin makua

miten kauan on kestänyt
kuiva kärsimys
joka muutti
poskesi pergamentiksi
jolla tänään vuotaa hiljaisena norona
tämän kevään ensimmäinen sade
mitä et varmaankaan
uskonut enää näkeväsi?

rasiaan sujautettu lantti
kummin päin putoat –
toisella puolella toivo
toisella epätoivo
kuten silmissäkin
kun kysyt minulta hiljaa:
saisinko tervehtiä sinua?

Ellet heti tule puutarhaani
mantelipuun ja kriikunan kukat kuihtuvat
tuomen tuoksu haihtuu
ellet sinä tule
putoilevat luumunkukat
ja vanhojen omenapuiden
keväinen valkeus
lentää viileässä aamutuulessa voikukkamatolle
ellet heti tule
avautuvat pionien jättiläiskukinnot
tuoksuu jasmiini ja ruoho
ja ensimmäiset mansikat
ellet sinä tule
kerään pensaista herukkasadon käymään
viiniksi
pulputtamaan verenkierron tahtiin
ja nostan perunat hiirenpesien
peittämästä pellosta
ellet heti tule
pidät minua vain surkeana valehtelijana
tyhjässä kuihtuneessa puutarhassa
kuran ja hallaöiden keskellä
ellet sinä tule
loppuu kirkastunut kesäviini
joka lisää lumen makuun pionien sulkeutuneiden
sydänten siitepölyä

jos tulet vasta silloin

kuolema tuli metsästä
kumisaappaat jalassa
koirien hullunkova haukku
ajoi minut pihalle

seisoi ja tuijotti
meidän taloa
kolkko ja resuinen hallitsija

viittasi kädellään
ja kaikki vaikeni
sydän totteli
lakkasi lyömästä
mutta se ei nähnyt minua
oli kai pimeä
huusi ja huusi vierasta nimeä

melkeinpä vastasin
melkeinpä tiesin
minä niin minä se varmaan olinkin
mutta sitten autonvalojen säteissä
pimeys viipyi vielä käsissä
sinä toit leipää ja lapset koulusta
kutsuit sisään
tyhjän pihan loukusta

Ajattelen koko ajan rahaa
Että sitä ei ole
Mittaan matkapuhelujen pituutta
En niiden sisältöä
Pyrin puhumaan hyvin lyhyesti
Ja alan änk änk änkyttää
Ensi kertaa elämässä
En saa sanaa suustani
Ajattelen rahaa
Vierittelen kädelläni
Viimeistä hopeista pidän kielen alla
Että sen voisi kerran painaa luomilleni
peläten että muuten
haudataan silmät auki
Ajattelen
            miten kalliiksi sekin vielä
                                                 tulee
Ajattelen nollaa
                         pyöreämuotoista
elämän velkojen perässä
Koko ajan ajattelen

Muurahainen
jonka koukin ylös koivunmahlapurkista
ei kuollut
eikä kuollut,
vaikka surmasin sitä jo viidettä kertaa,
rusensin oikean käden peukalon ja etusormen
välissä rikki,
hukutin tiskiveteen,
hiersin lusikalla,
mutta se ryömi esiin tiskialtaasta,
tummanruskeana ja tuntosarvet ojossa
käveli kiireesti kuudella jalalla
yhä siihen yhteen suuntaan
välähti mielessä,
että armahtaisiko,
heittäisi pihalle,
antaisi elää,
jos tunnistaisin sen askeleet kaikkien
muiden muurahaisten joukosta
olisin muurahaisten Jumala.
Mutta kun en tunnista.

Kauniit vanhat naiset sanoivat tule pois
tule meidän joukkoomme
Tule istumaan tähän pitkälle penkille
Me teemme sinulle tilaa keskellemme
sillä kun me lähdemme
täältä pimeään
pitää sinun jäädä
panna kädet polville
ja sanoa
olen kaunis vanha nainen
pitkällä penkillä
tämän maailman laidalla

Demokratia. Se on tavallaan kastijärjestelmä,
kaikki ihmiset jakautuvat orjiin, kerjäläisiin,
rosvoihin ja henkivartijoihin. Sen lisäksi on olemassa
kesteihin kuulumattomia yhteisöjä.

Kaikkein korkein, kunnioitetuin ja rikkain kasti on
tietysti rosvot. Suurempien rosvojen suuruutta
ei uskalleta edes kadehtia, se liikkuu ja luo ja liehuu
ja polvesta toiseen kaikuu, suuremmista suurempaa ei ole

vielä kukaan nähnyt silmästä silmään, turhaan
sinun ei pidä lausua suuren rosvon nimeä. Älä
nimittele. Älä sano rosvoa rosvoksi, orjaa orjaksi äläkä
edes kerjäläistä kerjäläiseksi, he kaikki voivat

pahastua. Erityisesti orjat, ja kaikkein suurin voima
onkin orjien voima, rosvotkaan eivät pelastuisi
orjien vihalta, elleivät orjat olisi tottuneet orjailemaan,
ja kaikkein suurin rangaistus orjalle on kuulla: sinua

ei tarvita enää. Tästä päivästä lähtien
palveluksiasi orjuuttasi ei enää tarvita. Mitä siis tehdä?
Kastiin kuulumaton orja ei ole mitään, kastin ulkopuoliset
yhteisöt ovat ankaria, vielä ankarampia kuin kerjäläiset,

ankarampia kuin henkivartijat. Orja taantuu, hänestä tulee
muiden orjien orja, orjien orjien orja, orjien orjien orjien
orjien orjien orjia on joka paikassa ja niitä tulee
koko ajan lisää. Sen tähden, orja, valitse, valitse mitä

tunnet, mitä ajattelet, suorita testit kunnolla.
Yleisessä paniikissa vain jotkut kerjäläiset pysyvät rauhallisina,
ulkoisesti rauhallisina, henkivartijoiden kasvoilta heijastuu pelko
ja kauho, masennus ja toivottomuus, avatkaa ihmeessä nopeammin

se televisio, näyttäkää meille demokratiaa, miten
kapinallisten päät lentävät ja veri vuotaa, miten palavat
talot ja kaupungit, miten lentäjät tanssivat ohjaamossa, näyttäkää
huutavia ihmisiä, raksahtelevia leukaluita, räjähtäviä autoja,

jatkuvasti uudelleen syntyviä ja muotoansa muuttavia
terminaattoreita, enemmän terminaattoreita, niitä joiden käsissä
on viimeinen eräpäivä, jotka kerran tekevät lopun tästä kaikesta,
ja niin koittaa demokratiallekin iankaikkisuus, lopullinen toivo.

Hävinneen hyväksi laulan,
sillä voittajalle laulavat kaikki;
murheisen edessä painan pääni.
Maailmasta luopuva luo,
löytää unessa maailmansa;
totuuden sietäjän salavoimaa
ja suuruutta ei tunne kukaan.

Hävinneen hyväksi laulan
ja ilman jääneen iloksi:
hylätyn seppelöin, hänen
otsalleen huuleni painan -
sille ken jaksaa selkoa
saamatta kantaa koko elämänsä
keveästi ja selkä suorana,
olen pohjiani myöten uskollinen.

Talo meren rannassa
tuntee aina olevansa laiva,
tuskin rantautunut.

Joka yö se lähtee reissuun
pitkin loputtomia valtameriä,
aikoja ja avaruuksia.

Sen ympärillä ajelehtii tähtiä,
sen sydämessä itkee tulisija
jota kukaan ei sytytä.

Niin kuin koira ikävöi isäntäänsä
niin myös talo meren rannassa
odottaa omaa kapteeniaan.

See mikä on, on ilmaistavissa
eräällä toisella kielellä,
jonka unohdamme syntyessämme.

Joskus kuitenkin pari sanaa muistuu mieleen
esimerkiksi merenrannalla kävellessä,
ilman ajatuksia, vailla huolen häivää,
ilman yhtään eurosenttiä...

Kivet puhuvat sitä verkalleen
mutta täysin ilman aksenttia.

Liekehtivä, liikkumaton aurinko
surmasaaren yllä
ja Ajan valkokivinen maja.

Sanotaan, että talossa
on ikuisuuden aarre,
ja kun kerran niin sanotaan,
varmaan se niin onkin.

Pöydällä on kannu,
sen vieressä lasi.

Ken siitä juo, hän unohtaa
oman nimensäkin,
menettää hahmonsa,

muuttuu hiekanjyväseksi
surmansaaren sokaisevalla rannalla.

Kirurginveitsi ja metronomi
isäni pianon päällä
pitivät yhdessä yllä hiljaisuutta
kun olin lapsi.

Vasta nyt, aikaa myöten,
olen ruvennut kuulemaan,
ymmärtämään
niiden kummallisia tarinoita.

Ihmeellisen ohueksi ne hiovat ajan.

Ja minä rakastan Sinua
koska rakastan Sinua.

Miksi tapaisimme -
olet minulle ilmaa.

Kaikkialla läsnä.

Kaikkien niiden puolesta
jotka ovat eksyneet ulkomerellä,
kaikkien niiden puolesta
jotka ovat aikansa tuhlanneet,
rukoilen tänään
kynttilöiden hiipuvassa valossa
tuskaisen, väsyvän sydämen
viimeisin voimin.

Tulkaa
kulkurit, huijarit, kerjäläiset,
irtolaiset ja kurtisaanit,
parittajat ja ennustajat,
laiskurit, valehtelijat, narkomaanit,
rosvot, elostelijat, juoppohullut:
te pelokkaat, nälkäiset, viluiset,
te isättä maailmaan tulleet,
te maailman vieroksumat,
te hairahtuneet ja ahdistuneet -
tänä yönä te saatte levätä
pehmeimmillä sijoilla.

Teille katan pöytäni,
hienot viinit ja parhaat ruuat -
tulkaa, tulkaa.
Minä tunnistan teidät,
vertanne virtaa minussakin...
Vain yhden edessä portti sulkeutuu.

Vain sinua en tunne, sadisti.

Karu ja niukka on pohjoisen maan valo.
Täällä rekeä vetävät raskaat varjot,
vartioivat pöllöt, sudet.
Sana risahtelee hampaissa.

Minä en tiedä, en osaa olla täällä,
kylmetyn historian kynsissä.
Kaikki rajat ovat häkkejä,
jokainen tarina lukossa.

Se mistä minä puhun on
pölyhiukkasen tanssi
pohjattomassa auringossa.