Anni Sumari, Kari Klemelä
الفنلندية
RIBA
Jaz sem mesojedec, ampak rastlina.
Jaz sem Bog in človek v enem.
Jaz sem buba. Iz mene rase človeštvo.
Jaz imam čisto razlite možgane, kot
cvet, da lahko bolj ljubim. Včasih dam
prste vanje in so topli. Hudobni ljudje
rečejo, da se drugi ljudje v njih
utopijo. Ne. Jaz sem trebuh.
V njem sprejemam popotnike.
Jaz imam ženo, ki me ljubi.
Včasih se ustrašim, da me ona bolj
ljubi kot jaz njo in sem žalosten in
potrt. Moja žena diha kot majhen
ptiček. Njeno telo me spočije.
Moja žena se boji drugih gostov.
Rečem ji, ne, ne, ne se bati.
Vsi gosti so en sam in za nas vse.
Bela vžigalica z modro glavico mi je
padla v stroj. Umazal sem si nohte.
Zdaj premišljujem, kaj naj napišem.
Tukaj živi ena soseda. Njeni otroci zelo
razgrajajo. Jaz sem Bog in jih pomirim.
Ob enih grem k zobozdravniku. Dr. Mena,
calle Reloj. Pozvonil bom in rekel, naj mi
izdre zob, ker preveč trpim.
Najbolj sem srečen v spanju in ko pišem.
Mojstri si me podajajo iz roke v roko.
To je potrebno. To je tako potrebno
kot za drevo, da rase. Drevo rabi zemljo.
Jaz rabim zemljo, da ne znorim.
Živel bom štiristo petdeset let.
Rebazar Tarzs živi že šeststo let.
Ne vem, če je bil on v tistem belem plašču,
ker jih še ne ločim. Ko pišem, imam
drugo posteljo. Včasih se razlijem bolj kot
voda, ker voda najbolj ljubi.
Strah rani ljudi. Roža je najbolj
mehka, če daš nanjo dlan. Roža ima rada
dlan. Jaz imam rad vse. Včeraj sem
sanjal, da se je moj oče sklonil k
Harriet. Ustrašim se drugih žensk in
zato z njimi ne spim. Ampak razdalja med
Bogom in mladimi ljudmi je majhna.
V Bogu je vedno ena sama ženska, in to je
moja žena. Ne bojim se, da bi me gostje
raztrgali. Jaz lahko dam vse, pa še zrase.
Bolj ko dajem, bolj rase. Potem odplava
kot pomoč za druga bitja. Na enem planetu je
zbirni center za moje meso. Ne vem, na
katerem. Kdorkoli bo spil kaj od tega, bo
srečen. Jaz sem cevka. Jaz sem Bog, ker
ljubim. Vse temno imam tu, not, nič
zunaj. Vsako žival lahko presvetlim.
Kruli mi. Kadar slišim sokove v svojem
telesu, vem, da sem v milosti. Jaz bi moral
noč in dan požirati denar, če bi hotel
zgraditi svoje življenje, pa še ne bi
pomagalo. Jaz sem ustvarjen za to, da
sijem. Denar je smrt. Na teraso grem.
Od tam vidim vso pokrajino, do Dolores
Hidalga. Toplo in mehko je kot v Toskani,
pa ni Toskana. Tam z Metko sediva in
gledava. Sonce zaide in še sediva in
gledava. Ona ima roke kot Šakti. Jaz imam
gobec kot egipčanska žival. Ljubezen je
vse. Mojzesova košara se ni nikoli
razbila na skalah. Iz ravne pokrajine
hodijo majhni konjički. Od Sierre piha
veter. Jaz grem ljudem v usta z glavo
naprej in jih ubijem in rodim,
ubijem in rodim, ker pišem.
من: Glas
Maribor : Založba Obzorja, 1983
الإنتاج المسموع: Študentska založba
KALA
Olen lihansyöjä, mutta kasvi.
Olen Jumala ja ihminen yhtä aikaa.
Olen kotelokoppa. Ihmissuku kasvaa minusta.
Minulla on aivan nestemäiset aivot, kuin
kukka, että voisin rakastaa enemmän. Joskus upotan
sormeni niihin ja ne ovat lämpimät. Pahat ihmiset
sanovat, että muut ihmiset hukkuvat
niihin. Ei se ole totta. Olen vatsa.
Sen avulla otan vastaan matkailijoita.
Minulla on vaimo, joka rakastaa minua.
Joskus pelkään, että hän rakastaa minua
enemmän kuin minä häntä ja tulen surulliseksi
ja masentuneeksi. Vaimoni hengittää kuin pieni
lintu. Hänen vartalonsa lohduttaa minua.
Vaimoni pelkää muita vieraita.
Sanon hänelle, älä, älä, älä pelkää.
Kaikki vieraamme ovat yksi olento, meille kummallekin.
Valkoinen sinipäinen tulitikku on pudonnut
kirjoituskoneeseeni. Olen liannut kynteni.
Nyt pohdin, mitä kirjoittaisin.
Meillä on yksi naapuri. Hänen lapsensa ovat
hyvin meluisia. Olen Jumala ja saan heidät rauhoittumaan.
Yhden aikaan menen hammaslääkärille, tri Mena,
calle Reloj. Soitan ovikelloa ja sanon, että hänen pitää
vetää minulta hammas, sillä en enää kestä jomotusta.
Olen onnellisin nukkuessani ja kirjoittaessani.
Mestarit siirtävät minua kädestä käteen.
Se on välttämätöntä. Yhtä välttämätöntä
kuin kasvaminen puulle. Puu tarvitsee maata.
Minä tarvitsen maata, etten tulisi hulluksi.
Aion elää neljäsataaviisikymmentä vuotta.
Tarzs Rebazar on jo kuusisataavuotias.
En tiedä, oliko hän se valkotakkinen, sillä
en enää pysty erottamaan heitä. Kun kirjoitan,
käytän eri vuodetta. Joskus alan valua enemmän
kuin vesi, sillä vesi rakastaa eniten.
Pelko haavoittaa ihmisiä. Kukka on pehmein,
kun kiedot kämmenesi sen ympärille. Kukat pitävät
kämmenistä. Minä pidän kaikesta. Kerran
näin unta, että isäni nojasi Harrietiin.
Muut naiset pelottavat minua ja
siksi en nuku heidän kanssaan. Mutta Jumalan
ja nuorten ihmisten välimatka on lyhyt.
Jumalassa on aina yksi ainoa nainen, ja se on minun
vaimoni. En pelkää, että vieraani repisivät minut
kappaleiksi. Voin antaa heille mitä vain, se kasvaa takaisin.
Mitä enemmän annan, sitä enemmän kasvaa. Sitten se lipuu pois
muiden olentojen avuksi. Jollakin planeetalla on
minun lihojeni kokoamiskeskus. En tiedä, millä.
Se joka juo siitä, tulee onnelliseksi.
Olen vesiputki. Olen Jumala, koska
rakastan. Kaikki pimeä on täällä, sisälläni, mitään
ei ole ulkona. Voin läpivalaista jokaisen olennon.
Mahani kurisee. Kuunnellessani ruumiini mehuja
tiedän, että olen armossa. Minun pitäisi
kuluttaa rahaa yötä päivää, jos haluaisin
rakentaa omaa elämää, eikä sekään
auttaisi. Minut on tehty säteilemään.
Raha on kuolema. Menen terassille.
Sieltä näen koko seudun, aina Dolores
Hidalgoon saakka. Se on yhtä lämmin ja pehmeä
kuin Toscana, vaikka se ei ole Toscana. Istun siellä
Metkan kanssa katselemassa. Aurinko laskee ja istumme
yhä katselemassa. Hänen kätensä ovat kuin Šaktilla. Minun
turpani on kuin egyptiläisellä pedolla. Rakkaus on
kaikki. Mooseksen kori ei koskaan
murskaantunut kallioihin. Pikkuiset hevoset
saapuvat tasaisesta maastosta. Tuuli puhaltaa
Sierrasta. Menen pää edellä ihmisten
suuhun ja tapan ja synnytän heidät,
tapan ja synnytän, koska kirjoitan.
In: Tomaž Šalamun: Glagoli sonca
Mladinska knjiga, 1993