Kaisa Ijäs
Spekulaatio
Spekulaatio
Heräsin poliittisesti, oksensin onnesta. Sanoin uni on varkautta, elämä unta ja näin miehiä kantojen nokissa. Miehet olivat menneet puiden tilalle, ne korskuivat valokeiloissaan ja pitivät puheita tuhon demonstraatioista. Miehet sanoivat, että meidän varkaiden on osattava rakentaa naamioita. Että meidän on sytytettävä palamaan omat valheemme, ja sitten toisten. Ensin omamme, ne toistivat kiireettöminä, sitten toisten. Miehet nyökyttelivät vakavia päitään vuoron perään ja sytyttivät kirjoitettuja kääröjä toinen toisensa jälkeen kuin yhteisestä sopimuksesta. Ei mitään henkilökohtaista ne toistivat, ei mitään henkilökohtaista. Miehet seisoivat liekehtivän hämärän kynnyksillä, suut kiinni pimeyden nisissä, ja puhuivat metsälle kuin toisilleen. Suut pimenivät kiinni yöhön, ja miehet riisuivat aseensa kuin uniensa kahleet. Ne istuivat kantojen nokkiin, muistelivat toisia aikoja, vielä muinaisempia kirjoituksia. Ne kantoivat kirjavia varjojaan, siirtelivät heinikkoa jaloillansa. Kesyttivät elämää ja menivät vastaan sen ahmaa. En nähnyt enää mitään, sillä joku varasti unelta lopun, mutta ääni pimeydessä sanoi: tämä saattaa hieman kirpaista. Ja kuulin, että sattui aivan jumalattomasti.