Merja Virolainen
[Sano, järkeni, hyvästi]
[Sano, järkeni, hyvästi]
Sano, järkeni, hyvästi:
vahvempi ääni kutsuu
kaipaan
sinne loukkoon, luolaan likaiseen,
missä sisiliskon kanssa parittelen,
peikon siemen polttaa suuta.
Koko päivän juoksi varjo rinnallani:
mihin muuanne sen hukuttaisin
ellen varjon suuremman syliin?
Sano, järkeni, hyvästi:
äänet ystävien, rakkaimpien
kutsuvat,
silmäpuolet valehtelijat
huorat juopot raiskaajat
epäjumalien palvojat
Savuisessa, likaisessa luolassani
veli veljen murhaa,
rampa herjahuudoin kampataan,
rakastavain vuode tahrataan
ja hyveestä käy tukku kahisevaa.
Siellä, taivaassani ainoassa,
ruoska ikävästä ihoon pureutuu,
siellä kyynelistä juovun,
hiki suloisempi mettä!
Oksennan häähunnun hiuksilleni,
paska jalokivinäni kimaltaa,
kun tähtitaivas, Herra Rupikonna,
häävalssiin kanssaan tanssittaa.
Sano, järkeni, hyvästi –
kiima naista komentaa:
luolaan tahdon, loukkoon likaiseen,
missä hometta saan nuolla,
missä visva kiiluu
sammalseinämissä.
Keiden kanssa tuli naitua?
Enpä katsellut kasvoja!
Oi viinanlemu, harvahammas peikonsuu,
sisiliskon ryppynahka, täipää,
räkäsänki, mätä luu!
Käyn huuruiseksi noidankattilaksi,
ryhmykullillansa satyyri mua hämmentää:
jotain olin luullut
kirjoistakin oppineeni,
jotain sivistävää,
mutta niinhän juuri
usein hätiköiden päätellään,
että sisilisko luopuisi hännästään.